Orkesterit uusien haasteiden edessä - kulttuuri, tulevaisuuden voima

Kalevi Aho, 9.4.2010

Joensuun 45. orkesteripäivien avajaispuhe

Kulttuuri – tulevaisuuden voima?

Joulukuun 2008 lopulla kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin asetti 21-henkisen toimikunnan pohtimaan kulttuurin tulevaisuutta Suomessa. Sen puheenjohtajana toimi nykyinen Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Leif Jakobsson, ja toimikunnan ainoana musiikkijäsenenä oli Helsingin juhlaviikkojen entinen toiminnanjohtaja Risto Nieminen, joka toimii nykyisin portugalilaisen Gulbenkian-säätiön musiikkiosaston johtajana.

Toimikunnan mietintö julkaistiin maaliskuussa otsikolla Kulttuuri – tulevaisuuden voima (1).
Keskityn puheenvuorossani analysoimaan tätä mietintöä lähinnä niiltä osin, kun se koskee orkesterilaitosta, sillä mietintö on tärkeä ja se pyrkii ennustamaan niitä trendejä, joita tulevaisuuden suomalaisessa kulttuuripolitiikassa tulee esiintymään. Se antaa lukuisia kulttuuripoliittisia toimenpide-ehdotuksia, jotka vaikuttavat suoraan myös orkesterilaitokseen.

Mietinnön hämmentävin seikka on, että siinä puhutaan koko ajan kulttuurista ja taiteista eri asioina. Esimerkiksi alussa todetaan, että taide ja kulttuuri asetetaan usein vastakkain, mutta ristiriidan sijaan niiden pitäisi edellyttää toisensa ja niiden välillä tulisi olla jatkuva vuorovaikutus (s. 10). Ikään kuin siis taide ei kuuluisikaan kulttuurin piiriin.

Mikä sitten on kulttuuria? Kulttuurin käsite on määritelty mietinnön viime vuonna julkaistussa taustaselvennyksessä seuraavasti: ”Selontekotyössä kulttuuri nähdään yhteiskunnallisesti laaja-alaisesti vaikuttavana, dynaamisena, alati muuttuvana ja jännitteisenä elämän alueena. Taiteen ja kulttuurin ilmiöt toimivat jatkuvan tapahtumisen, yhteiskunnallisen itseymmärryksen, kommunikaation ja keskustelun kenttänä. (2) Tässä koko määritelmä. Mitä tämä fraseologia lopultakin tarkoittaa, ja miksi taide ei kuulu näin määritellyn kulttuurin piiriin, jää epäselväksi.

Vuonna 1979 Joonas Kokkonen kritisoi vastaavaa kulttuuri-sanan epämääräistä käyttöä, ja totesi että kun kulttuurin käsite laajennetaan koskevaksi suunnilleen kaikkea mahdollista inhimillistä toimintaa, ainoat asiat ihmisten elämässä, joilla ei ole tekemistä kulttuurin kanssa ovat perinteinen tiede ja taide.

Näin näyttää olevan tässä mietinnössäkin, vaikka siinä kuitenkin keskitytään ensisijaisesti juuri taiteiden ja niiden tulevaisuuden pohdintaan, eikä suositella kulttuurimäärärahoja vaikkapa puoluetukeen, jotta myös poliittinen kulttuuri maassamme kehittyisi...

Mitä tämä valtion kulttuuripolitiikan suuntaviivaksi laadittu mietintö sitten merkitsee suomalaisen orkesterilaitoksen kannalta?

Mietinnön hyvänä lähtökohtana on, että kulttuuri ja taide ovat inhimillisen olemassaolon itseisarvoisia ja välttämättömiä perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Samalla mietintö korostaa sitä, että kulttuurin ja taiteen tulevaisuuden hahmottamisessa painottuu tulevaisuuden luomisen näkökulma (s. 6).

Myöhemmin mietinnössä pyritään tarkemmin hahmottelemaan, mahdollista taiteen tulevaisuutta. Sen mukaan uusia ja nousevia muotoja ovat esimerkiksi eri taidemuotoja yhdistävät hybriditaiteet, tiede&taide -konsepti, kuten biotaide, yhteisötaide, yhteisöllisessä mediassa tuotetut teokset ja toimintatavat sekä ekologisin tai eettisin perustein tuotettu taide (s. 21). Nämä edustavat mietinnön mukaan taiteen dynaamisinta kehittämisaluetta. Samalla valitetaan, että perinteisten alojen mukaisesti järjestetyt tukijärjestelmät eivät tunnista taiteen uusia muotoja riittävästi (s. 22).

Tästä voi vetää johtopäätöksen, että valtion ja kuntien julkista tukea saattaa alkaa enemmän ohjautua juuri hankkeille, joissa tulevaisuuden luomiseksi koettu dynaaminen ja innovatiivinen uutuuden näkökulma on ainakin pinnallisesti näkyvissä, ja että menettäjinä ovat tällöin perinteiset taidemuodot, ehkä myös orkesterimusiikki.

Kuitenkin mietintö korostaa samalla voimakkaasti kulttuuriperinnön merkitystä, ja siinä todetaan esimerkiksi, että ympäristön lyhytnäköinen hyödyntäminen voi uhata kulttuuristen ja esteettisten arvojen säilymistä ja kestävää kehitystä. Aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön säilyttäjiä ja välittäjiä ovat sen mukaan kulttuurista jatkuvuutta edustavat museot, arkistot ja kirjastot (s. 12).

Miksi eivät myös orkesterit, teatterit tai ooppera? Vaikka tosin orkesterit eivät ole pelkkiä museaalisia instituutioita, ne välittävät silti myös keskeisintä ja arvokkainta länsimaista musiikkitraditiota tuleville sukupolville, samalla kun ne tietenkin heijastavat nykyaikaakin.

Mietintö korostaa myös taiteen ja kulttuurin merkittäviä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Sen mukaan taidetta ja kulttuuria (eli siis mitä kulttuuria?) voidaan hyödyntää hoito- ja hoivatyössä, terveydenhuollossa, työelämässä, terapiassa ja kuntouttamisessa (s. 17-18). Mietintö toteaa lisäksi taiteiden merkityksen lasten henkisen kehityksen kannalta, ja sen tärkeimpiä suosituksia on se, että taito- ja taideaineiden osuuden koulussa, myös yläasteella ja lukiossa tulisi olla 1/3 oppiaineista (s. 22). Toivottavasti tämä suositus myös toteutetaan koululaitoksessamme heti, kun saadaan koulutetuksi riittävästi taideaineita osaavia opettajia.

Kun mietinnössä pohditaan kulttuurin talousvaikutuksia, siinä luodaan kulttuurista uudenlainen määritelmä, jonka mukaan ”kulttuuri on henkiseen pääomaan perustuvaa taloutta sekä tuotteiden ja palvelujen kauppaa, jota voidaan käyttää tietoisesti voimistamaan yhteiskuntakehitystä” (s. 18).

Ehkä tämä määritelmä koskee vain sitä muuta mitä kulttuurilla ymmärretään, mutta ei taiteita, joita siis ei lueta kulttuuriin kuuluvaksi, sillä on vaikea mieltää taiteen keskeisintä tehtävää henkiseen pääomaan perustuvaksi taloudeksi ja sillä käytäväksi kaupanteoksi.

Mietintö ei ota selvää kantaa, pitäisikö valtion tukea kohdistaa enemmän vapaille taideryhmille vakiintuneiden taideinstituutioiden sijaan. Tosin siinä puhutaan kulttuurin tuottamisen muutoksista nykyistäkin nopealiikkeisemmiksi, usein myös lyhytkestoisiksi ja tuotantokohtaisiksi (s. 23), ja pidetään julkisen talouden kestävyyttä haasteena ja ongelmana kulttuuripolitiikalle (s. 24).

Tästä seuraa johtopäätös, että ”luovan talouden edistämiseksi kulttuuripalveluja voidaan yhä enemmän ulkoistaa ja julkinen tuki kohdentaa liiketaloudellisin perustein ylläpidettyyn toimintaan.” Tuen saajina voisivat olla tulevaisuudessa myös yritykset (s. 23). Tässä mietintö vetoaa Euroopan unionin perustamissopimuksen kilpailuoikeutta koskevaan artiklaan, jonka mukaan valtion tuet voidaan hyväksyä silloin, kun ne eivät muuta kaupankäynnin ja kilpailun edellytyksiä yhteisen edun kannalta ristiriitaisella tavalla. Eli osa kulttuurin valtionavustuksista voidaan tulevaisuudessa joutua hyväksymään EU:n komissiolla.

Samalla mietintö puoltaa edellisen kanssa ristiriitaisesti pohjoismaisen kulttuurisen hyvinvointivaltion mallia. Sehän perustuu keskeisesti suurten kulttuurilaitoksen julkiseen tukeen, jonka piiristä liiketaloudelliseen voittoon pyrkivä yrityselämä on suljettu pois. Poikkeuksena ovat elokuvayhtiöille suunnatut tuotantotuet, jotka ovat eräänlaista riskirahoitusta: joskushan uudet elokuvat menestyvät kaupallisesti, joskus taas eivät.

Mietinnön lopulla painotetaan entisestään kulttuurin talousvaikutuksia. Kulttuurin ja tekijänoikeuden osuus Suomen talouden arvonlisäyksestä on pysynyt pitkällä aikavälillä vajaassa neljässä prosentissa. Kulttuurin työllistämisvaikutus on hieman yli neljä prosenttia työllisestä työvoimasta. Kulttuurin ja viestinnän osuus kokonaiskulutusmenoista on hiukan yli viisi prosenttia, ja kulttuurin kulutus on jatkuvasta kasvamassa (s. 26).

Vuonna 2008 Suomen musiikkiviennin kokonaismarkkina-arvo oli 23 324.231 euroa, mikä oli 4 miljoonaa euroa edellistä vuotta enemmän. Kulttuurilla on itse asiassa varsin huomattava kansantaloudellinen merkitys.

Koska kuitenkin kulttuurin tuonti on tällä hetkellä edelleen suurempi kuin vienti, lähinnä ylikansallisen viihdetuotannon takia, mietinnössä ehdotetaan, että kulttuuritoimialojen taloudessa on kehitettävä kulttuuriyrittäjyyden ja kulttuuriviennin edellytyksiä, kulttuurin tuotteistamista, konseptointia, liiketalousosaamista ja markkinointia. Mietinnön mukaan tarvitaan kulttuurialojen ammatinharjoittajien ja pienyrittäjien markkinointi- ja liiketoimintaosaamisen edistämisen yhteisiä rakenteita, kuten manageritoimintaa (s. 27). Epäsuoran tuen saa samalla myös joissakin kaupungeissa jo nyt toteutettava tilaaja-tuottaja-malli, jossa tilaaja, vaikkapa kaupunki ostaa nimenomaisesti kulttuurituotteita, esimerkiksi orkesterikonsertteja.

Kulttuurin markkinoinnissa on otettava huomioon lisäksi digitaalinen vallankumous, joka on mullistanut koko markkinoinnin ja jakelukanavat. Kehityssuunniksi todetaan hybridimedia, semanttinen web, ubiikki teknologia ja yhteisöllinen media. Näihin liittyy osaamistalouden ilmiö. Osaamistalous määritellään kapulakielisesti kollektiiviseen tietoverkoissa tapahtuvaan massatuotantoon perustuvaksi materiaalisten tai immateriaalisten hyödykkeiden ja palvelujen innovoinnin, tuotannon, jakelun ja kulutuksen muodoiksi (s. 28). Mietintö pitää silti tärkeänä, että myös julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta edelleen säilyisi, koska se toimii kansakunnan muistina ja kansalaisten yhteisöllisenä, vuorovaikutteisena mediana (s. 33)

Mietinnön mukaan kulttuuri on lisäksi tärkeä osa kansainvälistä Suomi-kuvaa, joka voi edistää Suomen kilpailukykyä, matkailuelinkeinoa ja vientiteollisuutta kansainvälisillä markkinoilla (s. 29). Näin mietintö kääntää loppujen lopuksi keskeisimmäksi kulttuurin taloudellisen merkityksen tulevaisuuden Suomessa.

Mietinnöstä jää kummallisen ristiriitainen loppuvaikutelma. Toisaalta siinä painotetaan, että tulevaisuuden menestykseen kuljetaan kahta tietä. Tavoitteena on kestävä kehitys, joka säilyttäisi vanhaa ja arvokasta kulttuuriympäristöä ja turvaisi nykyiselle ja tuleville sukupolvelle hyvät elämisen edellytykset vaikkapa antamalla parempia mahdollisuuksia ns. ”leppoistelun” elämäntapaan. Samaan aikaan luotaisiin myös uusia kiinnostavia kokeiluja ja sovelluksia.

Keskeiset innovaatioympäristöt löytyvät sen mukaan lähinnä siis taiteen uusien ilmiöistä, kuten edellä mainituista hybriditaiteista sekä poikittaisista kokeiluista eri taiteenalojen ja tieteiden rajapinnoilla (s. 36). Ikään kuin perinteisemmät taiteen muodot, esimerkiksi sinfoniaorkesteri tai teatteri olisivat kokonaan lakanneet olemasta innovatiivisia.

Mietintö toteaa, että kulttuurin merkitystä ei voi mitata pelkästään rahalla, koska kulttuuri lisää rahallisesti vaikeasti mitattavaa henkistä hyvinvointia, viihtyvyyttä ja suvaitsevaisuutta (s. 29). Samalla kuitenkin kulttuuri määritellään henkiseen pääomaan perustuvaksi taloudeksi ja sillä käytäväksi kaupaksi, korostetaan kulttuuriyrittäjyyden merkitystä (s. 29) ja puolletaan kulttuurin julkisen tuen myöntämistä myös liiketaloudellisen perustein toimiville yrityksille.

Kulttuuriviennin tehostamiseksi halutaan kehittää kulttuuriyrittäjyyden edellytyksiä, kulttuurin tuotteistamista, konseptointia, liiketalousosaamista ja markkinointia. Linjassa kulttuuriviennin talousvaikutuksia korostavan periaatteen kanssa on se, että kun aikanaan Opetusministeriö myönsi musiikin vientitukea myös orkesterien ulkomaankiertueille, tämä lopetettiin jo monia vuosia sitten. Lähes ainoa organisaatio, josta orkesterit voivat nykyisin saada enää kiertueavustuksia, on Esittävän Säveltaiteen Edistämiskeskus (ESEK).

Musiikkimme vienti ja Musex

Opetusministeriön nykyistä taloudellisesti painottunutta kulttuurinvientilinjausta vastaa myös musiikkivientiämme varten vuonna 2002 perustettu Music Export Finland –yhdistys, eli lyhyemmin Musex.

Musexin toiminnan periaatteet on ilmaistu yhdistyksen säännöissä lyhyesti: ”Music Export Finland on yhdistys, jonka tehtävänä on auttaa Suomen musiikkiteollisuutta kasvattamaan vientituloja.”

Musexin toiminnanjohtaja Pauliina Ahokas on ilmaissut Musexin toiminnan päämääräksi, että ”uudistamme palveluitamme palvelemaan tehokkaammin mahdollisimman laajasti eri kevyen musiikin genrejä sekä tarjoamaan vienninedistämisen työkaluja sekä vientiään aloittaville että musiikkiviennissä jo kokeneille ja menestyneille kasvuyrityksille.”

Tänä vuonna Opetusministeriö rahoitti Musexin kautta suomalaisen kevyen musiikin vientiä 200.000 eurolla, jossa nousua viime vuodesta oli 50.000 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan rahoitti vuonna 2008 Musexin hankkeita 470.000 eurolla sekä myönsi yhdistyksen toiminnan pyörittämiseksi yleisavustusta 210.000 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriön tuet ovat myöhemmin ilmeisesti vielä kasvaneet. Opetusministeriön mukaan Musexin kautta jaetuilla vientiavustuksilla halutaan edistää suomalaista luovaa taloutta ja lisätä kulttuurin kansantaloudellista merkitystä kehittämällä alan yrittäjyyttä.

Musexin tuet myöntää yhdistyksen hallitus, jossa on yhdistyksen mukaan edustettuina ”koko suomalainen musiikkiteollisuus tekijöistä ja esittäjistä tuottajiin, julkaisijoihin ja kustantajiin”. Klassinen musiikki puuttuu joukosta, koska se ei ole musiikkiteollisuutta, vaan jotain muuta. Ja ehkä sen vientitulot ovat ministeriöiden mielestä liian vähäiset, jotta klassisen musiikin vientiä olisi syytä laajemmin tukea.

Musexin toiminnasta kiertuetuki oli viime vuonna suuruudeltaan 150.000 euroa, ja sen saajina oli 15 pop- tai rockyhtyettä. Suurimman, 16.000 euron avustuksen sai kolme yhtyettä: Lordi, Sunrise Avenue ja the Five Corner’s Quintet. Kiertuetukeakaan ei myönnetä enää suoraan bändeille, vaan niiden taustalle oleville viihdealan yrityksille, levy-yhtiöille tai managereille.

Yhdistyksen vuoden 2009 kärkihanke oli ”Is This It” -niminen kokonaisuus, joka pureutui tuotekehitykseen, tuotteistamisen sekä markkinointiosaamisen lisäämiseen. Kokonaisuus sisälsi huippukokouksen Helsingissä, yritys- ja artistikohtaisia showcaseja sekä tuotekehityshankkeen eri investointitahojen kanssa. Siihen osallistui 70 kansainvälistä musiikkibisneksen edustajaa ja saman verran suomalaisia musiikkiteollisuuden ammattilaisia. Yhdistys tuki lisäksi suomalaisten kevyen musiikin yrittäjien markkinointimatkoja moniin kansainvälisiin musiikkialan kongresseihin ja tapahtumiin.

Kun myös Opetusministeriö on näin välikäden, Musexin kautta ryhtynyt 2000-luvulla tukemaan kevyen musiikin musiikkibisnestä, eli kaupallista yritys- ja manageritoimintaa, kyseessä on ministeriöltä aivan uudenlainen, aikaisemmista periaatteista poikkeava linjaus.

Tämän linjauksen tekee entistäkin kummallisemmaksi se, että klassista musiikkia vievät orkesterit on jätetty sen ulkopuolelle. Esimerkiksi täällä Joensuussa kehitteillä oleva musiikkiyhteistyö Itä-Karjalan, erityisesti Petroskoin alueen kanssa on mielestäni kulttuuripoliittisesti monin verroin tärkeämpää kuin jonkin rockyhtyeen avustaminen Englantiin.

Onneksi Opetusministeriö on sentään muulla tavalla pyrkinyt pitämään huolta edelleen myös orkesterilaitoksesta, teattereista ja museoista. Onhan esimerkiksi orkesterien valtionavun henkilötyövuoden hintaa nyt lopultakin kohotettu.

Kunnallisten päättäjien asenne kunnallisiin taidelaitoksiin on kuitenkin muuttunut monissa kaupungeissa nihkeämmäksi. Samalla yleiset paineet ovat lisääntyneet sen suhteen, että orkesterien toiminnassa alkaisi näkyä hiukan enemmän myös mietinnön mainitsema tulevaisuuden luomisen näkökulma. Jos se jää puuttumaan, voi olla että tulevaisuudessa orkesterilaitos aletaan enenevässä määrin mieltää jämähtäneeksi instituutioksi, jonka ohi aika on lopullisesti ajanut.

Jamiten orkesterilaitos pystyy vastaamaan vaatimuksiin kulttuurin nopealiikkeisyydestä, nykyaikaan reagoivuudesta ja joustavuudesta, kun orkesterien ohjelmarungot suunnitellaan normaalisti vuosi pari etukäteen? Sopivatko orkesterilaitokseen ja ylipäänsä klassiseen musiikkiin ollenkaan sellaiset muotikäsitteet kuin tuotteistaminen, ulkoistaminen tai yrittäjyys?

Mielestäni orkesterimusiikki edustaa niin hienoa ja arvokasta länsimaista kulttuuriperintöä, että sinfoniaorkestereiden ei ole syytä suoraa päätä muuttaa toimintatapojaan kulloistenkin vaihtuvien trendi-ilmiöiden mukaan. Mutta ne eivät myöskään voi pysytellä joissakin ylhäisissä korkeuksissaan, vaan niiden on kyettävä elämään aktiivisina instituutiona juuri tässä ajassa, osoitettava tarpeellisuutensa ja yhteiskunnallinen merkityksensä jatkuvasti uudestaan.

Suomalainen orkesterilaitos on juuri nyt suurten tulevaisuuden haasteiden edessä.

Näillä sanoilla avaan Joensuun 45. orkesteripäivät

Takaisin