Syksyn puutarhojen tunnelmia konsertissa 21.9.

Julkaistu 15.9.2017


Suomi100-juhlavuosi tuo Joensuun kaupunginorkesterin konsertteihin paljon suomalaista musiikkia. Torstain 21.9. konsertissa Syksyn puutarhat Carelia-salissa klo 19 on vuorossa Einojuhani Rautavaaran runollinen teos Autumn Gardens. Muuna ohjelmana ovat W.A. Mozartin varhainen italialaisvaikutteinen Sinfonia nro 9 ja Rosanne Philippensin tulkitsema leikkisä Viulukonsertto nro 4. Konsertin johtaa Ari Rasilainen.

Rosanne Philippens aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana. Hän on opiskellut Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa sekä Hanns Eisler Akatemiassa Berliinissä. Philippensin avoin ja keskusteleva esiintymistyyli on vienyt hänet voittoon useissa viulukilpailussa, mukaan lukien kansainvälisen Freiburgin viulukilpailun vuonna 2014. Philippens on soittanut solistina mm. Rotterdamin ja Freiburgin filharmonisten orkestereiden kanssa. Tällä kaudella hän esiintyy mm. Hollannin radion filharmonisen orkesterin ja Amsterdam sinfoniettan kanssa sekä vierailee festivaaleilla mm. Islannissa, Ranskassa ja Saksassa. Hän soittaa Elise Mathilde –säätiön "Barrere” Stradivarius-viululla.

Ari Rasilainen opiskeli kapellimestariksi Jorma Panulan kapellimestariluokalla Sibelius-Akatemiassa. Ennen kapellimestariuraansa Rasilainen soitti viulua mm. Radion sinfoniaorkesterissa ja Helsingin kaupunginorkesterissa. Suomessa Rasilainen on nähty mm. Tampere filharmonian taiteellisena johtajana sekä Jyväskylä sinfonian ja Pori sinfoniettan pääkapellimestarina. Hän on toiminut myös Norjan radion orkesterin pääkapellimestarina ja Rheinland-Pfalzin filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Vuonna 2011 Würzburgin Musiikkiakatemia nimitti Rasilaisen orkesterinjohdon professoriksi. Vuodesta 2016 lähtien hän on toiminut Südwestdeutsche Philharmonie Konstanzin pääkapellimestarina.

 

Takaisin