Anja Bihlmaier korvaa kapellimestari Mario Venzagon Tapiola Sinfoniettassa 18.-19.1.

Julkaistu 15.1.2018


Saksalainen kapellimestari Anja Bihlmaier on kutsuttu johtamaan Tapiola Sinfoniettaa 18.-19.1. kapellimestari Mario Venzagon sairastuttua. Bihlmaierin johdolla kuullaan Igor Stravinskyn kamarikonsertto Dumbarton Oaks, sekä kaksi klassista musiikkia aikanaan uudistanutta teosta, Debussyn runollinen Faunin iltapäivä ja Dvořákin kahdeksas sinfonia.

Anja Bihlmaier
on kotonaan niin sinfonisen kuin oopperaohjelmiston parissa. Oopperoita hän on johtanut erityisesti Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Kaudella 2017/18 hän debytoi kapellimestarina mm. Tukholman kuninkaallisissa filharmonikoissa, Berliinin saksalaisessa sinfoniaorkesterissa ja Wienin Volksoperissa. Tällä kaudella Bihlmaier tekee myös USA:n debyyttinsä Toledon sinfoniaorkesterissa ja hän palaa johtamaan mm. Gävlen sinfoniaorkesteria ja Turun filharmonista orkesteria.

Igor Stravinskyn kamariorkesterille säveltämä konsertto Dumbarton Oaks valmistui vuonna 1938. Valoisaa ja myönteistä konserttoa säveltäessään Stravinskya innoittivat mm. Bachin Brandenburgilaiset konsertot.

Claude Debussyn impressionistinen sävelrunous puhkesi ensimmäisen kerran eloon orkesteriteoksessa Faunin iltapäivä (1894). Samalla teoksesta tuli alkusoitto kokonaiselle uudelle aikakaudelle musiikissa. Säveltäjä ja kapellimestari Pierre Boulez on todennut, että "on oikeutettua sanoa, että moderni musiikki syntyi Faunin iltapäivässä".

Antonin Dvořákin Sinfonia nro 8 G-duuri valmistui 1890, ja siitä tuli yksi Dvořákin kokeilevimmista ja varsinkin muotoratkaisuiltaan yksilöllisimmistä teoksista. Sinfonia alkaa sävellajiodotusten vastaisesti g-mollissa, ja esimerkiksi hitaassa osassa huomio kiinnittyy mosaiikkimaiseen muotoon.

Lisätietoa esiintyjistä ja ohjelmasta: www.tapiolasinfonietta.fi

To 18.1.2018 klo 14, Espoon kulttuurikeskus
ILTAPÄIVÄKONSERTTI: FAUNIN ILTAPÄIVÄ
Tapiola Sinfonietta
Anja Bihlmaier, kapellimestari
Jukka Rantamäki, juontaja
Claude Debussy: Faunin iltapäivä
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 8 G-duuri
Liput alk. 20 € sis. leivoskahvin + toimitusmaksu alk. 1 €, Lippupiste www.lippu.fi

Pe 19.1.2018 klo 19, Espoon kulttuurikeskus
TALVIUNELMIA
Tapiola Sinfonietta
Anja Bihlmaier, kapellimestari
Igor Stravinsky: Konsertto Es-duuri kamariorkesterille ”Dumbarton Oaks”
Claude Debussy: Faunin iltapäivä
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 8 G-duuri
Liput alk. 25/19/11 € + toimitusmaksu alk. 1 €, Lippupiste www.lippu.fi

Tutustu Tapiola Sinfoniettan 30-vuotisjuhlakauden 2017/2018 ohjelmaan: http://www.espoo.fi/materiaalit/kulttuuri_ja_liikunta/verkkolehti/sinfonietta17-18/

 

Takaisin