ATSO ALMILA: UUTTA TRADITIOTA PYTTYYN. Helmikuun 2018 blogi.

Julkaistu 21.2.2018


Orkestereiden pitää tehdä väsymättä töitä näkyvyytensä ja yleisökohtaamistensa eteen. Jalkautumalla, traditioita luomalla ja lasnäololla on pyrittävä vuorovaikutukseen jokaisen veronmaksajan kanssa.

Kuuntelin kauan sitten Göteborgissa keväistä konserttia, jossa käytiin läpi vuosittainen lista yleisön suosikkiäänestyksistä. Nousuja ja laskuja sijoituksissa jännitettiin, ja ilmassa oli hyvän juontajan vetämänä kunnon karnevaalitunnelmaa.

Tällaisen kausitempauksen toteuttaminen on Kuopion kokoiselle orkesterille hiukan hankalaa, koska monet yleisön toivomista teoksista ovat pienemmälle kokoonpanolle liian isoja toteuttaa; joudutaan siis antamaan nettiin orkesterin ehdotus, lista kappaleista, joista voi äänestää. Ja on näin tehtykin – mutta ei enää parin, kolmen kerran jälkeen. Hyvä traditionalku ei muodostunutkaan traditioksi. Oleellista on kuitenkin, että sellaisia traditioita pitäisi olla – ja synnyttää – joissa orkesteri voi olla leppoisan läheisessä suhteessa rakkaaseen yleisöönsä, vaikkapa kesäisen piknik-konsertin kautta. Rakkaaseen yleisöönsä, ja yleisön kavereihin!

Hauska kokeilu, jolle toivoin jatkoa, oli ”haluatko soittaa ammattilaisten kanssa”-produktio. Ilmoittautumisia otettiin hyvissä ajoin vastaan, nopeimmille lähetettiin nuotit, ja niin saatiin kasaan viitisenkymmentä iloista, onnesta hehkuvaa amatööriä, jotka pärjäsivät keveän klassisen ohjelmiston parissa hienosti. Yksi harjoitus ja iltapäiväveto, oikea juhlatilaisuus eräänä muinaisena lauantaina. Muinaisena. Ei siitä organisaatio sitten pitänytkään kiinni. Soittajiksi ilmaantui todella hyviä harrastajia, juuri sellaisia, jotka olivat valinneet uransa toisin. Suurella onnella ja rakkaudella he soittivat kanssamme, amatööri ammattilaisen vieressä, ja sali oli tupaten täynnä ystäviä ja sukulaisia. Goodwillia orkesterille. Uusia kasvoja katsomossa. Moni ei ollut ennen konserttisalissa käynyt.

Mutta ei, hauska tilaisuus ei saanut jatkoa. Ehkä se johtui 90-luvun suunnittelun lyhytjänteisyydestä, jossa moni intendentti ei Suomessa tiennyt vielä kevään puolivälissä, mitä syksyn kausiohjelmassa mahtaisi tapahtua… Sittemmin on kehitytty. Erityisesti lasten ja nuorten kohtaamisessa on parannettu menetelmiä. Monen kaupungin koulut, joissa musiikinopetus on ehkä ollut pitempään aliarvostettua ja leikkauskohteena, ovat pelastuksekseen saaneet taidelaitosyhteistyötä tilalle. Tai myös, hyvässä tapauksessa, tukemaan kouluun osunutta erinomaista opetusta. Sitäkin on, onneksi. No, lasten lisäksi muutkin ikäryhmät kaipaavat kohtaamisia. Vanhustenpäivän konsertti on velvollisuutemme.

Orkesterin pitää pöhistä ja jalkautua enemmän. Striimaukset, kausiyleisöt ja kansainvälinen tietoisuus ovat hieno nykykuva toiminnasta suurimmissa kaupungeissa. Tulen näinä elämäni kultaisina vuosina saarnaamaan siitä, että pienempienkin paikkakuntien orkestereitten pitää tulla nettiin ja näkyä siellä. Nyt juuri voisin klikata Joensuun kaupunginorkesterin sivua, katsoa kuulumiset ja seurata viime konsertteja – mutten voi, koska resurssit eivät anna tähän vielä mahdollisuutta. Ei edes tallennesopimusta, eli orkesteri ei voi edes levyttää.

Haasteista vaikein on yleinen mielipide. Se pitäisi tässä kovenevassa ilmapiirissä saada plusmerkkiseksi orkestereita kohtaan. Sanoin Joensuussa parikymmentä vuotta sitten kapellimestaroidessani, että orkesterin pitää tavoittaa vähintään kerran vuodessa Joe The Taxpayer, Veronmaksaja-Jussi. Pitää syntyä tilanteita ja kohtaamisia. Pitää esiintyä yhtäkkiä kauppakeskuksessa, jossa ohikulkija saa kysymykseensä ”keitä nämä ovat, tämähän on mahtavaa” vastauksen, ”tämä on sinun oma kaupunginorkesterisi!” Pitää nähdä onnellisen koululaisen kasvot, kun hän tulee kotiin ja sanoo, että ”kaupunginorkka kävi meiän koululla tänään, hei niillä on illalla koko perheen konsertti, mennään sinne!” Uusi traditio syntyy, jos orkesterin löytää seuraavanakin vuonna samasta paikasta konserttitalon ulkopuolelta. Vaikkapa Kaivopuistosta.

Uusi traditio syntyy, jos joku ennen konserttitalossa käymätön kysyy, koska näitä mahdollisuuksia olisi lisää. Monessa iloisessa perinnetapahtumassa paistaa soittajienkin kasvoilta riemukas ilo.

Atso Almila

Atso Almila on Jorma Panulan opissa kasvanut kapellimestari, joka myös säveltää paljon. Toiminut vuodesta 2013 Taideyliopiston Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon ja orkesterikoulutuksen professorina. Asunut vuodesta 1996 Kuopiossa.

 

Takaisin