Maaliskuu alkaa Taavi Oramon vierailulla

Julkaistu 5.3.2018


Taavi Oramo
vierailee kapellimestarin ja klarinetistin ominaisuudessa Mikkelin kaupunginorkesterin konsertissa Uutta ja vanhaa 8.3. klo 19 Mikaelissa. Ohjelmassa kuullaan kontrapunktin mestarillista hallintaa Mendelssohnin 13-vuotiaana säveltämässään Jousisinfoniassa nro 4. Brahmsin Klarinettikvintetossa Oramo liittyy kamarimusisoimaan neljän jousisoittajan seuraan. Juhani Nuorvalan sävellys Variationes ex ”Bene quondam” on syntynyt keskiaikaisen Piae Cantiones -laulukokoelmaan kuuluvan Bene quondam dociles -laulun pohjalta. Teoksessa kuljetetaan teemaa läpi eri aikakausien, musiikkikulttuurien ja -tyylien.

Sibelius-Akatemiassa kapellimestariopintojaan viimeistelevä Taavi Oramo on todellinen monitaituri. Klarinetinsoiton lisäksi hän on kunnostautunut myös laulajana ja elektronisen musiikin tekijänä sekä äänentoiston osaajana. Oramo on valmistunut Sibelius-Akatemiasta klarinetistiksi vuonna 2015 ja esiintynyt solistina mm. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Kuopion kaupunginorkesterin ja Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa. Tällä hetkellä hän opiskelee orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla Atso Almilan johdolla. Kapellimestaridebyyttinsä Oramo teki Tapiola Sinfoniettan kanssa marraskuussa 2017.

UUTTA JA VANHAA
to 8.3.2018 klo 19, Mikaeli
Taavi Oramo, kapellimestari ja klarinetti

Juhani Nuorvala: Variationes ex "Bene quondam" jousiorkesterille
Johannes Brahms: Klarinettikvintetto h-molli op. 115
Felix Mendelssohn: Jousisinfonia nro 4 c-molli

 

Takaisin