Kanadalainen supertähti Measha Brueggergosman konsertoi Kansallisoopperassa

Julkaistu 25.5.2018


Kansallisoopperan kausi päättyy keskiviikkona 30.5.2018 
The Many Sides of Measha -konserttiin, jossa kuullaan kappaleita gospelista ooppera-aarioihin. Brueggergosman esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Kansallisoopperassa.

Kanadalainen sopraano Measha Brueggergosman on ainutlaatuisen monipuolinen laulaja, joka on kotonaan niin oopperan, gospelin kuin jazzin maailmassa. Brueggergosman on useaan kertaan palkittu taiteilija, jonka viimeisimpiin oopperarooleihin lukeutuvat mm. Giulietta ja Antonia Hoffmannin kertomuksissa, Idomeneon Elettra, Emilia Marty Tapaus Makropuloksessa ja Jenny Kurt Weillin oopperassa Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho. Supertähti esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Kansallisoopperassa ja palaa lokakuussa laulamaan Hoffmannin kertomusten Giuliettana.

Brueggergosmanin innovatiivisia esityksiä on nähty mm. Carnegie Hallissa, Wienin Musikvereinissa, Madridin Teatro Realissa ja Edinburghin ja Bergenin festivaaleilla sekä Verbier-festivaalilla. Kenties suurimman yleisönsä hän saavutti laulaessaan Vancouverin olympialaisten avajaisissa vuonna 2010. ”Kaikkea hänen laulamaansa valaisee vaistonvarainen musikaalisuus… Hänellä on kyky saada musiikki hehkumaan,” kirjoitettiin The Telegraphissa Meashan Deutsche Grammophonille tekemästä äänitteestä Night and Dreams.

The Many Sides of Measha -konsertissa kuullaan teoksia gospelista ooppera-aarioihin, mm. spirituaalit Swing Low ja Amazing Grace, Habanera Bizet’n oopperasta Carmen, George Gershwinin Summertime oopperasta Porgy ja Bess ja I Got a Rhythm musikaalista Girl Crazy, Leonard Bernsteinin Candide Ouverture sekä Joni Mitchellin Both sides, now. Suomen kansallisoopperan orkesteria ja kuoroa johtaa mm. Oopperan kummituksesta ja Kalevalanmaan esityksistä tuttu Nick Davies. Konsertissa kuullaan myös ruotsalaislähtöistä Broadway-tähti Fred Johansonia.

The Many Sides of Measha
Konsertti Suomen kansallisoopperassa keskiviikkona 30.5.2018 klo 19
Liput 20–79 €

 

Takaisin