Muistoja Firenzestä Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa

Julkaistu 14.9.2018


Lappeenrannan kaupunginorkesterin yhtyeet esittävät to 20.9.2018 klo 19 Lappeenranta-salissa aikajanallisen musiikkimatkan teemalla Muistoja Firenzestä. Sellotaiteilija Tuomas Lehto on mukana matkassa niin solistina kuin kamarimuusikkona. Konsertissa kuullaan unkarilaisen Györgyi Ligetin Ramifications jousille vuodelta 1968, Aarre Merikannon Konzerstück sellolle ja kamariyhtyeelle vuodelta 1926 ja Pjotr Tshaikovskin hehkuvan romanttinen jousiorkesteriteos Muistoja Firenzestä.

Tuomas Lehto 
esiintyy aktiivisesti solistina ja kamarimuusikkona ympäri maailmaa ja häntä voi myös kuulla monilla festivaaleilla. Lehto on Radion Sinfoniaorkesterin 1. soolosellisti, Uusi Helsinki-kvartetin sellisti ja Total Cello Ensemblen jäsen sekä KuruFest-festivaalin taiteellinen johtaja.

Tuomas Lehto aloitti sellonsoiton opinnot kolmevuotiaana opettajanaan Anja Maja. Vuonna 2000 opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa ensin Hannu Kiiskin ja myöhemmin Marko Ylösen ja Jan-Erik Gustafssonin johdolla. Vuonna 2007-2008 hän opiskeli Tukholmassa Torleif Thedéenin luokalla.Lehto on tehnyt radionauhoituksia Suomen Yleisradiolle ja levyttänyt ahkerasti solistina ja erilaisten yhtyeiden jäsenenä. Hän on myös kantaesittänyt useita teoksia, mm. Ville Matvejeffin sellokonserton Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa. Kilpailumenestystä on Turun sellokilpailusta vuodelta 2006.

Vuonna 1956 Györgyi Ligeti pakeni Unkarin kansannousun pyörteistä Kölniin Karlheinz Stockhausenin studion suojiin, jonne saavuttuaan hän nukkui kolme päivää yhteen menoon. Vähitellen Kölnin alueelta nousi säveltäjä, jonka musiikki herätti kaikki erilaisuudessaan: enää rytmillä ei ollut keskeinen olemuksensa vaan muodolla ja tilakäsittelyllä luotiin sointivärejä, jotka saivat kuulijat sanattomiksi. Tämän kauden teoksia on myös hyönteisinvaasiomainen Ramifications, Haarautumia. Aarre Merikannon 1920-luvun modernistisen kauden teoksista Konserttikappale sellolle ja kamariorkesterille syntyi Sveitsiin asettuneen suomalaisen sellistin Lennart von Zweigbergin aloitteesta. Hän kantaesitti teoksen Zürichissä lokakuussa 1926 ja esitti sitä myöhemmin myös Yhdysvalloissa. Pjotr Tshaikovskin Firenzen muistoja op. 70 on suuri ja intohimoinen serenadi. Italialaisiin tunnelmiin sekoittuu venäläisiä sävyjä, sillä Tshaikovski kävi Italiassa jo 1874 ja tämä teos syntyi vuoden 1890 vierailun jälkeen.

 

Takaisin