Lappeenrannan kaupunginorkesteri - Sellon soidessa Djupsjöbackan tahdittamana

Published 19.2.2019

Tomas_Djupsjobacka_450A2222-3 (5)

Lappeenrannan kaupunginorkesterin Sellon soidessa sinfoniakonsertissa torstaina 21.2.2019 klo 19 Lappeenranta-salissa orkesteria saapuu johtamaan ja myös solistina soittaa kapellimestari Tomas Djupsjöbacka. Konsertti koostuu Ludwig van Beethovenin 1. sinfonian lisäksi Carl Philipp Emanuel Bachin sellokonsertosta A-duuri, Johann Sebastian Bachin Contrapunctus nro 18 teoksesta Die Kunst der Fuge ja Jukka Tiensuun teoksesta Hei.

Tomas Djupsjöbackan polku kapellimestariksi alkoi jo vuonna 2012 New Yorkin Metropolitan-oopperan tulevan kapellimestarin Yannick Nézet-Séguinin opissa. Jo Sibelius-Akatemian kapellimestarikoulutuksensa aikana Djupsjöbacka johti muun muassa Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria sekä Tapiola Sinfoniettaa, ja on viime aikoina debytoinut Helsingin kaupunginorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin ja Sinfonia Lahden edessä.  Kuluvalla kaudella Djupsjöbackan voi kotimaassa nähdä muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Vaasan kaupunginorkesterin sekä Sinfonia Lahden kanssa, sekä Sveitsissä Viva Cello Festivalilla ja Islannissa Harpa International Music Academyn konserteissa.  Tomas Djupsjöbackan tausta on kamarimusiikissa. Kotimaansa eturivin sellistinä Djupsjöbacka palkittiin Turun sellokilpailuissa 1998. Jousikvartetti Meta4:n perustajajäsenenä sekä ainoana suomalaisjäsenenä maineikkaan Chamber Orchestra of Europen riveissä Tomas esiintyy säännöllisesti ympäri Eurooppaa.

Ludwig van Beethoven kypsytteli teoksiensa teemoja ja rakenteita pitkään. Tästä syystä on vaikea sanoa, milloin hän aloitti ensimmäisen sinfoniansa säveltämisen. Varhaisimmat säilyneet nuottikäsikirjoitukset ovat vuodelta 1799. Beethoven sävelsi sinfoniansa hyvin perinteiseen klassiseen tyyliin, suurten edeltäjiensä Haydnin ja Mozartin antamaa esikuvaa kunnioittaen.

Sinfonia on omistettu paroni Gottfried van Swietenille, joka oli tärkeä Beethovenin rahoittaja ja tukija. Sinfonia esitettiin ensimmäisen kerran Wienissä 2. huhtikuuta 1800. Beethoven oli noihin aikoihin vielä varsin tuntematon säveltäjä. Sinfonia sai yleisöltä kuitenkin melko hyvän vastaanoton ja vähitellen se alkoi tuoda Beethovenille mainetta muuallakin. Pariisissa sinfonia kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 1807 ja Lontoossa vuonna 1813.

Carl Philip Emmanuel Bach oli saksalainen klaveerinsoittaja ja säveltäjä. Häntä pidetään yhtenä varhaisimmista klassismin edustajista. Hän oli Johann Sebastian Bachin ja tämän ensimmäisen puolison Maria Barbara Bachin toiseksi vanhin poika.

Sellokonsertto tuo hienostuneen klassismin ajan hengen kuuluville ainutlaatuisin painotuksin ja häntä voi peilata suureen isäänsä Johann Sebastian Bachiin tämän Contrapunctuksessa puhallinkvartetille.

Jukka Tiensuu on oman tiensä kulkija aikamme musiikin kentässä persoonallisilla teoksillaan sekä arkkitehtonisilla ideoillaan, mistä hänet on monesti palkittu. Hei on teos neljälle vapaasti määritellylle instrumentille.

TAITEILIJATAPAAMINEN
21.2. klo 18.30 Lappeenranta-salin lämpiössä, mukana Tomas Djupsjöbacka.

 

Back