Kaikkien taiteilijoiden tulisi ottaa kantaa, toteaa säveltäjä Kalevi Aho, 70, jolta ei sanottava lopu musiikissaankaan

Published 8.3.2019

KaleviAho7966p
Kuva: Maarit Kytöharju

Helsingin Sanomat, Samuli Tiikkaja

SÄVELTÄJÄ 
Kalevi Aholla on mukanaan uusimman sinfoniansa partituuri, koska hän on juuri kertonut teoksesta Rondo-lehdelle. 17. sinfonian kantaesitys on huhtikuussa Lahdessa. Aho on kirjoittanut sinfonian lyijykynällä suoraan partituuriksi, ilman luonnosvaihetta. Tämä on poikkeuksellista: yleensä säveltäjät luonnostelevat suuria orkesteriteoksiaan pitkäänkin ja kirjoittavat tiivistettyjä pianopartituureja. Tällöin lopullisen orkesteripartituurin laatiminen jää viimeiseksi työvaiheeksi. Mutta ei Aholla. Hän hyppää suoraan syvään päähän. Työskentelytavan juuret ovat 1970-luvun lopun tärkeissä teoksissa.

”Olen tahallisesti ottanut tosi vaikeita juttuja, esimerkiksi viidennen sinfonian, jota väkersin melkein kaksi vuotta. Se oli vaikea, koska siinä soi itsenäisiä sävellyksiä yhtä aikaa. Sen jälkeen kun olin tehnyt sen ja kamariooppera Avaimen, tuntui, että pystyn tekemään mitä vain.”

Tämän jälkeen teoksia on syntynyt runsaasti. Tarkkaa teosmäärää hän ei pysty sanomaan, mutta lähes 200 niitä on yli 50 vuotta kestäneen uran aikana syntynyt.

”Niin, kai minä olen melko tuottelias. Minulla on paljon sanottavaa, eivätkä teokset kuitenkaan ole samasta pötköstä tehtyjä. Yritän säveltää niin, että sävellyksillä on oma luonteensa.”

AHOLLA on sanottavaa muutenkin, eikä hän ole koskaan pelännyt mielipiteensä ilmaisemista.

”On tärkeää sanoa suunsa puhtaaksi eikä pelkästään säveltää. Kaikkien taiteilijoiden tulisi ottaa kantaa eikä jäädä norsunluutorniin.”

Aho on juuri lopettanut kautensa Suomen sinfoniaorkesterit ry:n hallituksen puheenjohtajana. Hän toimi tehtävässä pidempään kuin kukaan muu ennen häntä, 19 vuotta.

Yhdistyksen keväisin järjestettävien orkesteripäivien avajaispuheenvuoroissa hän on esimerkiksi varoitellut kulttuuriperinnön näivettämisestä samaan ­aikaan, kun valtiolla on varaa maksaa miljardien yritystukia ja alentaa veroja. Kuntatalouden kriisitkin ovat toistuvasti uhanneet kulttuuri­elämän rahoitusta. Siksi Aho lopetti viime keväisen puheensa painokkaaseen varoitukseen:

”Siinä vaiheessa tulevaisuudessa, kun orkesterilaitosta aletaan lakkauttaa, koko yhteiskunta on alkanut henkisesti ja aineellisesti romahtaa.” Tosin tällä hetkellä mitään akuuttia uhkaa ei ole, Aho sanoo.

”Orkesterilaitoksella menee jopa hyvin, jos ajatellaan yleisömäärien kehitystä. Sinfoniakonsertti ei ole enää elitistinen taidemuoto vaan normaalia kulttuuria. Opiskelijatkin ovat alkaneet löytää konsertit yliopistokaupungeissa. Se on vaihtoehto popille, jota tulvii joka paikasta.”

AHO itse on tehnyt parhaansa tarjotakseen orkestereille ja muille kokoonpanoille soitettavaa. Tuotteliaisuutta auttaa rautainen työmoraali ja aikatauluihin sitoutuminen. Aho esimerkiksi varaa sinfonian säveltämiselle puoli vuotta, konsertolle neljä kuukautta, ja teoksen tulee valmistua viimeistään puoli vuotta ennen kantaesitystä.

”Konserton kirjoittaminen on nopeampaa kuin sinfonian, koska siinä on yleensä vähemmän nuotteja! Koska pääasia on solistin osuudessa, orkesterin osuudet ovat yleensä yksinkertaisempia kuin sinfoniassa”, Aho selittää.

Konserttoja Aho on säveltänyt jo 31, kaikki solistien pyynnöstä. Joukossa on muun muassa kaikille perinteisille orkesterisoittimille kirjoitetut konsertot, mutta myös eksoottisempia teoksia, kuten theremin- ja kontrafagottikonsertot. Maailmaa kiertävät solistit myös mielellään esittävät heille itselleen kirjoitettuja konserttoja eri orkestereiden kanssa.

”Minullahan on suosikkikonserttona lyömäsoitinkonsertto Sieidi, jota pelkästään tänä keväänä esitetään 17 kertaa seitsemässä eri maassa. Lyömäsoittimille ei ole mitään klassisia teoksia, ne ovat kaikki moderneja.”

Sinfonikkona nykysäveltäjän on vaikeampi päästä esille, ainakin osaksi siksi, että klassikoissakin on niin paljon tarjontaa: esimerkiksi MozartiaBeethoveniaBrahmsia ja Sibeliusta. Konserttien päänumeroina on usein vanhojen mestarien teoksia nykysäveltäjien sijaan.

”Nuorimmat sinfonikot jotka ovat päässeet kaanoniin ovat Šostakovitš ja Prokofjev, heidän teoksiaan soitetaan. Muut ovat poikkeuksia.”

TÄMÄ ei ole estänyt Ahon sinfonikonuraa. Hänen heinäkuussa 2017 valmistunut 17. sinfoniansa saa kantaesityksensä Lahdessa huhtikuun alussa. Sekin kaiketi levytetään pian, kuten lähes kaikki aiemmatkin Ahon sinfo­niat. Tässä suhteessa Aho on poikkeus nykysäveltäjien joukossa: hänellä on tukenaan ruotsalainen Bis-levy-yhtiö, joka otti jo 1990-luvulla Ahon teemasäveltäjäkseen.

Tuotantoa on siis paljon ja levyjä ilmestyy paljon. Kiittäviä arvosteluja tulee säännöllisesti – jos kohta silloin tällöin myös tylyjä lyttäyksiä.

”Ei niistä pidä välittää. Vaarallisempia ovat hyvät arvostelut, koska ne voivat mennä päähän. Ylipäänsä kannattaakin pitää melko neutraali suhde arvosteluihin”, Aho sanoo.

 

Back