Kymijoen Lohisoitto soi 9.-11.6.2021 virtuaalisesti

Published 11.5.2021

Kymijoen lohisoitto

Kymijoen Lohisoitto tarjoaa kesäkuussa typistetyn, mutta monipuolisen ja korkeatasoisen kattauksen musiikkia yleisölleen. Ohjelma on koronatilanteesta johtuen virtuaalinen, mutta toivomme sen tuovan silti iloa ja toivoa kulttuurinälkäisille. Kutsumme tätä kesäkuun konserttikimaraa “ensimmäiseksi aalloksi”, sillä toiveissa on loppukesästä vielä saada aikaiseksi “toinen aalto”, jos koronatilanne sen sallii.

Kymijoen Lohisoitto -festivaali oli tarkoitus järjestää viime kesänä pääteemana Ruotsinsalmen meritaistelut, joista oli tullut kuluneeksi 230 vuotta. Kymijoen Lohisoitto olisi vuonna 2020 juhlinut myös 25-vuotista taivaltaan. Koronaviruksen leviäminen Suomeen muutti kuitenkin dramaattisesti tilannetta kesän festivaalisuunnitelmien osalta, ja tapahtuma jouduttiin perumaan. Halusimme kuitenkin tänä vuonna tarjota Lohisoiton ystäville musiikkia ja elämyksiä tänä poikkeuksellisena aikana ja samalla myös tukea taiteilijoita, joilla on ollut vähintäänkin haastava vuosi takana.

Avajaispäivänä keskiviikkona 9.6 saamme vieraaksemme valovoimaisen näyttelijän Seela Sellan, joka yhdessä sopraano Pia Freundin ja pianisti Kristian Attilan kanssa tarjoavat meille hienon kokonaisuuden ”Tänä yönä en pelkää kulkea yli pimeän.” Kyseessä on suora konserttistriimaus Merikeskus Vellamosta.

Torstaina 10.6 on tarjolla ”Taivaallista musiikkia!” -konsertti, kun Kymi Sinfonietta esittää kapellimestari Olari Eltsin johdolla Mahlerin neljännen sinfonian. Solistina on sopraano Helena Juntunen.

Kymijoen Lohisoitto on pureutunut muutaman vuoden verran myös musiikin hyvinvointivaikutuksiin asiantuntijoiden johdolla. Perjantaina 11.6 tarjoamme kaikille avoimen luentotilaisuuden verkossa aiheesta ”Ajankohtaista musiikista ympäristöteemasta aivotutkimukseen”. Luennoitsijoina FT, dosentti Susanna Välimäki (musiikintutkija ja kriitikko, yliopistonlehtori, Turun yliopisto) & FT, dosentti Juha Torvinen (musiikkitieteen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto) ja Mari Tervaniemi, tutkimusjohtaja (CIRERO Learning ja Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, Helsingin yliopisto)

Festivaalin ”ensimmäisen aallon” päättää pe 11.6. Lohisoiton tuttu vieras ja yhteistyökumppani jo monen vuoden takaa, kun Suomalaisen barokkiorkesterin muusikoista ja kansanmuusikoista koostuva yhtye tarjoaa varhaisbarokkia ja suomalaista kansanmusiikkia teemalla Maailman synty. Solisteina konsertissa ovat Virpi Räisänen, mezzosopraano ja Taito Hoffrén, runolaulu, luikku ja kantele. Konsertti striimataan suorana Pyhtään kirkosta.

****

Kymijoen Lohisoiton ohjelma 9.–11.6.2021 verkossa

Tänä yönä en pelkää kulkea yli pimeän
Keskiviikko 9.6. klo 19 suora konserttistriimaus (Merikeskus Vellamosta)
Näyttelijä Seela Sella, sopraano Pia Freund ja pianisti Kristian Attila

Tämä innostuneen vastaanoton saanut ja täysille saleille esitetty kokonaisuus koetaan nyt vihdoin Lohisoitossa. Taiteilijaparien (mm. Jean ja Aino Sibelius sekä Toivo ja Alma Kuula) vaiheita ja elämäntuntoja sekä erilaisia taiteilijakohtaamisia käsittelevä teos kertoo siitä, mitä on merkinnyt olla yksin ja yhdessä, kukoistaa, kasvaa ja luopua, olla keskellä luomista ja hävitystä. Uskaltaa luottaa, ojentaa käsi ja kulkea yli pimeän. Perinteiset ja uudemmat suomalaisen laulumusiikin helmet keskustelevat mm. Aino Sibeliuksen ja Alma Kuulan kirjeiden sekä Katri Valan, L. Onervan ja Aale Tynnin runojen kanssa.

Taivaallista musiikkia! – Mahlerin 4. sinfonia Yhteistyössä Kymi Sinfoniettan kanssa
To 10.6. klo 19 verkkokonsertti

Gustav Mahler: Sinfonia nro 4 G-duuri (sov. Klaus Simon)
Orkesteri: Kymi Sinfonietta
Kapellimestari: Olari Elts

Solisti: Helena Juntunen, sopraano
Lisätietoja: www.kymisinfonietta.fi / www.lohisoitto.fi

Kymi Sinfonietta kulkee kohti kesää taiteellisen neuvonantajansa Olari Eltsin ja Gustav Mahlerin lumoavan musiikin saattelemana. Kevätkauden viimeisessä verkkokonsertissa kuullaan säveltäjämestarin ylimaallisia iloja kuvaava, noin tunninmittainen neljäs sinfonia, joka on yhtä valoisa ja kirkas kuin kesän aurinkoisin päivä. Mahlerin sävellystyön lähtökohtana oli hänen taivaskuvaelmansa, Wunderhorn-laulu Das Himmlische Leben, Taivaallinen elämä, jonka ympärille koko sinfonia syntyi – tämä viattoman sulokas musiikillinen ote kantaa läpi koko teoksen. Kuulemme sinfonian finaalin lauluosuuden ilmaisuvoimaisen sopraanotähden Helena Juntusen tulkitsemana.

Luentotilaisuus verkossa (kaikille avoin):
Ajankohtaista musiikista ympäristöteemasta aivotutkimukseen
Pe 11.6. klo 14 Zoomin välityksellä (linkki julkaistaan lohisoitto.fi-sivustolla)
Puhujat: FT, dosentti Susanna Välimäki (musiikintutkija ja kriitikko, yliopistonlehtori, Turun yliopisto) & FT, dosentti Juha Torvinen (musiikkitieteen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto), Mari Tervaniemi, tutkimusjohtaja (CIRERO Learning ja Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, Helsingin yliopisto)

* Susanna Välimäki & Juha Torvinen:
Hiiohoi ja apua: Itämeri, musikki ja ympäristöhuoli
Meri on innoittanut musiikin tekijöitä aina sinfonioista merimieslauluihin. Merellinen musiikki soi elämän peruskysymyksiä ja ihmisen luontosuhdetta – mutta nykypäivänä myös huolta ympäristöstä. Miten Itämeri kuuluu ja näkyy musiikissa? Miten ekologisen kestävyyden haasteet muokkaavat musiikkikulttuuriamme? Luennolla pohditaan näitä kysymyksiä sekä ylipäätään musiikin merkitystä ympäristökriisin

* Mari Tervaniemi:
Musiikkia minulle, musiikkia meille – miksi?
Tutkimusjohtaja Mari Tervaniemi Helsingin yliopistosta kertoo puheenvuorossaan musiikin kuuntelun ja harrastamisen monipuolisista vaikutuksista oppimiseen, hyvinvointiin ja kuntoutumiseen sekä aivojen

Maailman synty - Varhaisbarokkia ja suomalaista kansanmusiikkia
Perjantai 11.6. klo 19 suora konserttistriimaus (Pyhtään kirkosta)
Merula–Monteverdi–Strozzi–Uccellini–Valderrábano ja suomalaista kansanmusiikkia
Suomalaisen barokkiorkesterin muusikoista ja kansanmuusikoista koostuva yhtye
Virpi Räisänen
, mezzosopraano
Taito Hoffrén, runolaulu, luikku ja kantele

Maailman synty -konsertti tutkiskelee yhtä barokkimusiikin perusajatuksista, puheen ja musiikin yhteyttä. Jos renessanssin musiikissa soivat maailmankaikkeuden abstraktit ja universaalit rakenteet, nousi 1600-luvulle tultaessa musiikin keskiöön yksilöllinen ihminen kaikkine tunteineen.

Ajatus musiikin maagisesta voimasta esiintyy myös Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa, jonka keskushahmolla Väinämöisella on ihmeellinen laulun ja soiton mahti.

Kansainvälistä uraa tekevä mezzosopraano Virpi Räisänen, runolaulaja Taito Hoffrén ja Suomalaisen barokkiorkesterin muusikoista sekä kansanmuusikoista koostuva yhtye vievät kuulijat matkalle musiikin alkulähteille, jossa italialainen varhaisbarokki ja suomalainen kansanperinne kohtaavat.

****

Tarkemmat tiedot konserteista ja ohjeet niiden kuuntelemiseen julkaistaan internetsivulla: www.lohisoitto.fi

 

 

Back