Mihin orkesteri tarvitsee säveltäjää? Säveltäjän näkökulma.

Juha T. Koskinen, 13.11.2012

1
Ensireaktioni kuullessani seminaarin otsikon oli: Orkesteri ei ehkä enää tarvitse säveltäjää, erityisesti siinä tapauksessa jos sekä orkesterin että säveltäjän roolit on lyöty lukkoon ja määritelty lopullisesti.

2
Sinfoniaorkesterilla on olemassa laaja ja kattava repertuaari Haydnista Šostakovitšiin, joka mahdollistaa hyvin monimuotoisten ohjelmakokonaisuuksien rakentamisen: uusien teosten tarve ei välttämättä näyttäydy elintärkeänä (erityisesti jos säveltäjät toistavat vanhoja malleja).

3
Sinfoniaorkesteri saavutti vakiintuneen kokoonpanonsa 1800-luvun lopulla, eikä sen jälkeen mitään ratkaisevia muutoksia ole tapahtunut. Moni säveltäjä (itse mukaanluettuna) kirjoittaessaan orkesterille ihailee enemmän tai vähemmän tietoisesti menneisyyden säveltäjien saavuttamattoman upeita ratkaisuja. Tällaisessa tapauksessa on selvää, että kopio ei voi koskaan korvata alkuperäistä.

4
Nykyään yleisön houkuttimina konsertteihin ovat tähtikapellimestarit ja tähtisolistit, esitetyt teokset ovat sivuosassa. Ei luoteta siihen, että edes tähtisäveltäjän kantaesitys voisi herättää kiinnostusta. Samalla huoli uuden yleisön tavoittamisesta kasvaa jatkuvasti, kuinka saada nuoret löytämään tiensä konserttisaleihin.

5
Voisiko säveltäjästä tässä yleisessä kriisitilanteessa olla mitään apua?

6
Ajatusleikkinä voisi nyt toteuttaa nietzschemäisen arvojen uudelleenarvioinnin: emme tiedäkään varmuudella mikä on orkesteri ja mikä on säveltäjä. Monet orkesterimuusikot toimivat nykyään hyvin laaja-alaisesti muusikkoina: orkesterityön lisäksi he soittavat kamarimusiikkia, barokkimusiikkia, kansanmusiikkia, muiden kulttuurien musiikkia, he opettavat, tekevät jatkotutkintoa jne. Samoin säveltäjäksi kutsuttu henkilö on usein itsekin esiintyvä muusikko, hän tekee sovituksia eri tyyleissä, laulaa kuorossa, tekee elektronista musiikkia teatteriin, taidenäyttelyihin ja muihin performansseihin jne.

7
Tuntuu oudolta ja nurinkuriselta, että nämä kaikin tavoin kiinnostuksiltaan ja taidoiltaan toisiaan vastaavat ja täydentävät henkilöt joutuvat ikään kuin vastakkaisiin vihollisleireihin, kun he pukevat ylleen orkesterimuusikon ja säveltäjän rooliasut. Väitetään kivenkovaa: orkesteri on hierarkinen kokonaisuus, eräänlainen suljettu systeemi. Se ei voi toimia ilman vahvaa rakennetta, jossa jokainen osatekijä tietää paikkansa. Säveltäjä kirjoittaa omien standardiensa mukaisesti huolitellun partituurin, jonka kapellimestari ottaa haltuunsa niin hyvin kuin ajanpuute sallii. Jokainen soittajista toteuttaa oman stemmansa kyselemättä ja julkisesti nurisematta, ilman selkeää näkemystä kuinka oma osuus liittyy kokonaisuuteen. Siinä oli jälleen yksi loistelias kantaesitys, kaikki ovat tyytyväisiä että seuraavalla viikolla on vaihteeksi tuttua perusohjelmistoa.

8
Kirjailijalla ja kuvataiteilijalla on selkeämpi rooli yhteiskunnassamme, he käsittelevät asioita jotka kiinnostavat ja koskettavat ihmisiä. Romaaneja edelleen kirjoitetaan, luetaan ja niistä käydään keskustelua. Ihailtu ja parjattu nykytaide kuohuttaa mieliä. Kuinka on säveltäjän laita? Voiko orkesteriteos enää olla yleistä kiinnostusta herättävä kannanotto omaan aikaamme? Näkisin että Luciano Berio pureutuu Sinfoniassaan (1968) ongelman ytimeen, samoin Magnus Lindberg Kraftissaan (1985). Kyse on orkesterista valtasuhteiden näyttämönä. Berio ja Lindberg purkavat kyseisissä teoksissa orkesterin perinteisen hierarkiamallin sisältä päin.

9
Orkesteri esiintyessään ei ole mikään abstrakti tai virtuaalinen malli, vaan tässä ja nyt elävien ihmisten yhteisö. Kuten yhteiskunta se on vahvimmillaan silloin, kun sen jäsenet uskaltautuvat käsittelemään avoimesti pelkoja, uhkakuvia, ristiriitaisuuksia, naurettavuuksia jne.

10
Säveltäjän rooli ei voi tietenkään olla orkesterilaisten työpaikkapsykologi, mutta sitä voisi pohtia, kuinka orkesteripartituuri parhaimmillaan antaa äänen vaietuille ja muilla välineillä hankalasti hahmottuville mielen prosesseille. Samalla partituurin toteuttaminen on konkreettisen fyysistä toimintaa, joka vaikuttaa välittömästi kaikkiin paikallaolijoihin.

11
Oman aikamme uusi suomalainen orkesterimusiikki näyttäytyy yllättävän konservatiivisena ja haluttomana kyseenalaistaa orkesterin preussilais-militaristista identiteettiä. Ehkäpä säveltäjät kuten niin monet muut pelkäävät työllistymisensä puolesta: jos heittäydyt hankalaksi ja kirjoitat liian rohkean partituurin, sinut leimataan ammattitaidottomaksi tunariksi, ja joudut tuota pikaa mustalle listalle.

12
Kaiken edellisen pohjalta luonnostelen vastausyrityksen seminaarimme otsikon kysymykseen: Orkesteri tarvitsee säveltäjää pystyäkseen kyseenalaistamaan itsensä ja solmimaan sitä kautta uudenlaisia yhteyksiä ympäröivään yhteiskuntaan. Jos sellaiselle tielle lähdetään määrittyvät luultavasti sekä orkesterin että säveltäjän roolit uudella aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Tarvitaan rohkeutta ja luottamusta molemmilta tahoilta.

Juha T. Koskinen 13.11.2012

Takaisin