Onko Suomella varaa koulutukseen ja kulttuuriin? Kalevi Ahon avauspuhe Turun orkesteripäivillä 22.4.2016

Kalevi Aho, 25.4.2016

Vastaanottaessaan kirjallisuuden Finlandia-palkintoa viime marraskuussa kirjailija Laura Lindstedt kritisoi palkintopuheessaan voimakkaasti Suomen nykyisen hallituksen toimia[1]. Lindstedtin puheenvuoro jakoi mielipiteet, monet kiittivät häntä suuresta rohkeudesta, mutta vielä enemmän paheksuttiin sitä, että hän oli rohjennut puhua tällaisessa tilaisuudessa politiikkaa. Monet häntä vastustavista mielipiteistä olivat poikkeuksellisen jyrkkiä ja solvaavia.

Kun pohtii suomalaisen kulttuurintulevaisuudennäkymiä, on kuitenkin pakko ottaa kantaa parhaillaan noudatettavaan politiikkaan ja siihen yleiseen poliittis-yhteiskunnalliseen asenneilmastoon, jossa orkesterilaitoskin joutuu tällä hetkellä toimimaan. Poliittisessa kielenkäytössä on toitotettu mantran tavoin käsitettä kestävyysvaje, on puhuttu Suomen kansantalouden suuresta bruttovelasta, peloteltu kilpailukyvyn heikkenemisellä ja näillä on perusteltu valtiontalouteen tehtyjä erittäin suuria säästöjä ja leikkauksia, joista myös kulttuurielämä kärsii. 

Mutta kun katsoo sitä mahtavaa verotulojen määrää, josta valtio on vapaaehtoisesti luopunut, tai kun ajattelee mihin kaikkeen valtio on ylipäänsä hukannut varojaan, tuntuu pikemminkin siltä, että maamme talous olisi fantastisessa kunnossa. Muutoinhan ei olisi mitään järkeä sinä, että on luovuttu näin suurista tulonlähteistä. Otan tästä muutaman esimerkin, ja koska luvut ovat niin valtavia, käytän vertailukohteena eri suomalaisten orkesterien budjetteja. 

Koulutuksesta ja yliopistoilta hallitus otti pois lähes kolme miljardia euroa, mutta yrityksiä tuetaan edelleen avokätisesti sekä suoralla yritystuella että yritysverohelpotuksin. Vuonna 2013 yritystuki oli yhteensä 4,8 miljardia euroa[2]. Saajina ovat olleet säännöllisesti jopa Suomen menestyneimmät suuryritykset kuten Kone Oy ja Nokia. Viking Linen 50 miljoonan tuella valtio paljolti rahoitti Vikingin seuraavaa uutta autolauttaa.[3] 4,8 miljardilla[4] Suomen suurin sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri konsertoisi yli 377 vuotta.[5]

Jos yritykset edes käyttäisivät saamansa tuen uusiin investointeihin tai tuotekehittelyyn. Mutta ei – yritysten valtiolta saama lisäraha käytetäänkin paljolti osinkojen maksuun sijoittajille. Tänä vuonna suomalaisyritykset maksavat enemmän osinkoja kuin kertaakaan aikaisemmin Suomen taloushistoriassa, niiden yhteenlaskettu määrä on 14% suurempi kuin viime vuonna ja yhteissummaltaan 11,4 miljardia euroa[6], Radion Sinfoniaorkesterin 1268,5 vuoden budjetin verran. Samaan aikaan kuitenkin väitetään, että yritysten toimintaedellytykset Suomessa ovat heikot. Voi kysyä, tarkoittaako kilpailukyvyn parantaminen ennen kaikkea sitä, että yritykset voivat maksaa osakkeenomistajilleen vielä entistäkin suurempia osinkoja ja että onko valtion yritystukien tarkoituksena lähinnä rikastuttaa osakkeenomistajia? 

Maataloustuki oli viime vuonna neljä miljardia euroa, kun mukaan lasketaan myös välilliset tuet. Se tekee noin 60.000 euroa jokaista suomalaista maatilaa kohti[7], mutta koska pientilalliset eivät näin paljon saa tukea, suurimpina hyötyjinä ovat ennen kaikkea muutoinkin menestyvät maatalousalan liikeyritykset ja varakkaimmat suurtilat.[8] Tukea myönnettiin jopa Suomen rikkaimmalle miehelle Antti Herlinille 250.000 euroa ja lähes yhtä varakkaalle Björn Wahlroosille 240.000 euroa[9]. Pelkästään Herlinin ja Wahlroosin saamalla maataloustuella Savonlinnan kaupunginorkesteri soittaisi melkein kaksi vuotta.

Suuressa viisaudessaan hallitus päätti poistaa makeisveron ja luopua siten 256 miljoonan euron verokertymästä[10]. Samoin autoveroa ollaan asteittain alentamassa, niin että vaikutus verotulojen vähenemiseen on vuonna 2019 noin 200 miljoonaa euroa[11]. Makeis- ja autoveron yhteisellä summalla Lapin kamariorkesteri soittaisi 286,5 vuotta.

Ympäristöongelmaista, tappiollista Talvivaaran kaivosta valtio rahoittaa parasta aikaa noin 650.000 eurolla päivässä[12], mikä vastaa Vantaan viihdeorkesterin yhden vuoden budjettia. Talvivaara-tukeen on varattu yhteensä 209 miljoonaa, ja siihen esitetään vielä 38,5 miljoonaa lisää. Talvivaaraan sijoitettavalla rahalla Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri konsertoisi yli 133 vuotta.

Koko Suomen kaivoslaki on katastrofi maamme kannalta, koska ulkomaiset suuryhtiöt voivat käyttää hyväkseen Suomen maaperää mielin määrin. Silti lakia ei vain saada muutetuksi. Tällä hetkellä jo noin kuudesosa Suomen maaperästä on kaivosyhtiöiden jonkinasteisesti valtaamia. Suomen maaperässä olevaa malmia ulkomaiset kaivosyhtiöt louhivat aivan pilkkahinnalla viemällä voitot muualle[13]. Esimerkiksi viime vuonna valtiolta jäivät saamatta 49 miljoonan tulot kahden suuren kansainvälisen kaivosyhtiön veronkiertotemppujen takia[14]. Tällä summalla Seinäjoen kaupunginorkesteri olisi soittanut 56,5 vuotta.

Valtiota on syytetty siitä, että julkisella sektorilla työskentelee aivan liikaa ihmisiä. Siksi valtio ja kunnat ovat ryhtyneet suureen säästöohjelmaan, jossa julkisen sektorin henkilökuntaa on radikaalisti vähennetty. Seurauksena on se, että kun ostopalveluin ja konsulteilta on ostettu samat palvelukset, jotka aikaisemmin oma henkilökunta teki, tämä tuli vuonna 2013 maksamaan 562 miljoonaa euroa enemmän, kuin jos oma henkilökunta olisi tehnyt samat työt[15]. Sillä rahalla Jyväskylä Sinfonia olisi soittanut lähes 180 vuotta. 

Suomen valtion kaikkien aikojen suurimpia investointeja on toteutumassa lähivuosina, kun Hornet-hävittäjiä ollaan vaihtamassa uusiin. Jotta Suomeen hankittavat hävittäjät olisivat yhteensopivia Nato-maiden sotakaluston kanssa, vahvana vaihtoehtona ovat amerikkalaiset Lockheed F-35A -hävittäjät, joista yksi maksaa 180 miljoonaa euroa[16], Joensuun kaupunginorkesterin 72 vuoden budjetin verran. Mikäli Suomeen päätetään hankia neljäkymmentä F-35A-hävittäjää, niin kuin on toivottu, niiden kokonaishinnalla 7,2 miljardilla Tampereen kaupunginorkesteri konsertoisi lähes 953 vuotta.

Hankintahinnan päälle tulevat lisäksi hävittäjien käyttö- ja huoltokulut, joiden kokonaissumman on arvioitu hävittäjien elinkaaren aikana kohoavan 20-30 miljardiksi.[17]Sillä summalla Suomen kaikki orkesterit soittaisivat yli 300 vuotta. 

1990-luvulta lähtien Suomen valtio on myös ryhtynyt myymään enenevässä määrin omaisuuttaan. Tämä yksityistämisvimma on ollut tuhoisaa valtiotalouden kannalta, erityisesti kun myynti on aloitettu kaikkein tuottavimmista valtionyrityksistä, ja vielä kaiken lisäksi pilkkahintaan. Ilmarinen-yhtiön johtajan Jaakko Kianderin laskujen mukaan valtion omaisuuden myynti viidessätoista vuodessa pelkästään ennen vuotta 2008 aiheutti valtiolle osinkotulojen menetyksinä 15 miljardin euron tappion[18], mikä vastaa Turun Kaupunginorkesterin 2372,3 vuoden budjettia. Ja jos omaisuutta ei olisi myyty, se olisi edelleen valtiolla tuottamassa lisäosinkoja. 

Yksi esimerkki Suomen monista privatisoimisfiaskoista on Fortumin osakkeiden myynti. Jos näin ei olisi tehty, valtio olisi saanut Fortumin ja Neste Oilin kaikki osingot itselleen ja voittanut privatisoimiseen verrattuna tähän mennessä runsaat 7 miljardia euroa, jolla Sinfonia Lahti voisi konsertoida 1086 vuotta. Lisäksi valtiolla olisi edelleen hallussaan parilla halvalla miljardilla pois myydyt yhteensä noin 10 miljardin euron nykyarvoon nousseet Fortumin ja Neste Oilin osakkeet[19]. 

Professori Markku Kuisma, joka on kirjoittanut mm. kirjan Suomen suurimmista talousmokista, pitää valtion tuottavimman omaisuuden myyntiä typeryyden huippuna, jolle on vaikea keksiä järkiselitystä, etenkin kun on alettu yksityistää myös niin sanotussa luonnollisessa monopoliasemassa olevia, valtiolle hyvin tuottoisia yrityksiä, esimerkkeinä television maanlaajuinen lähetysverkko Digita tai sähkönsiirtoyritys Caruna. Molemmat ovat verojärjestelyin lisäksi onnistuneet vähentämään veronsa minimaalisiksi saamiinsa mahtaviin voittoihin verrattuina. Viime vuonna Caruna maksoi yli 50 miljoonan voitoistaan veroa vain 1,6 prosenttia. Hyödyn saajana yksityistämisestä on ollut lähinnä taloudellinen supereliitti, kansainväliset suuryritykset, investointipankit ja suursijoittajat.[20] 

Valtion rahanrei’istä voi mainita vielä Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen kelvottomasti neuvottelemat Suomen nykyiset ylisuuret EU-jäsenmaksut, minkä seurauksena Suomi on suhteellisesti suurin EU:n nettomaksaja. Jo vuodesta 1995 lähtien maamme on maksanut pelkästään valtavan alennuksen saaneen Englannin puolesta jäsenmaksuja 2,1 miljardia euroa[21], jolla Kuopion kaupunginorkesteri soittaisi 595 vuotta. Voisi pohtia lisäksi Kreikan tukipakettia tai Yhdysvaltain vaatimien Venäjän talouspakotteiden vaikutusta Suomen vientiin.[22]Ehkä nämä riittävät silti esimerkeiksi siitä, että mikäli olisi toimittu toisin ja edelleenkin toimittaisiin viisaammin, mitään nykyisistä suurista leikkauksista ei tarvitsisi tehdä valtiontalouteen.

Korjatakseen valtiotalouden tilaa, nykyinen hallitus on turvautunut maailman parhaiden taloustieteilijöiden suositusten vastaisesti ankaraan talouskuriin, mikä merkitsee palkkojen ja eläkkeiden vähentämistä, sosiaaliturvan heikennystä, kansanterveyden alasajoa, sekä yliopistoihin, koululaitokseen ja kulttuurin kohdistuvia suuria leikkauksia. Talousnobelistien kritiikki on kuitattu sillä, että he eivät muka tunne Suomen erityisolosuhteita. Pääministeri on puhunut halveksivasti kaiken maailman dosenteista, ikään kuin yliopistojen tieteenteko olisi täysin turhanaikaista. Yliopistojen suuria leikkauksia Juha Sipilä puolusteli tammikuun lopussa sillä, että ”silloin kuin leikataan, pääsee luovuus kukoistamaan ja päästään parempiin lopputuloksiin kuin silloin kun on enemmän rahaa käytettävissä.”[23] Miksi tätä ei sovelleta myös vaikkapa yritystukiin? 

Suomessa noudatettavaa talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa ei olekaan enää vuosikausiin ohjannut tieto, vaan ideologia, jota on salakavalasti vuosien ajan hivutettu ihanteeksi, kunnes siitä on tullut parhaillaan toteutettava yhteiskuntaideologia.Sen ovat ytimekkäästi määritelleet Alexander Stubb ja Timo Soini. Stubb totesi helmikuun lopulla lähipiirilleen, että "sydän huutaa Thatcherin linjalle"[24]. Timo Soini taas julisti viime syyskuussa Helsingin Sanomissa olevansa republikaani[25], eli hän samastuu puolestaan vahvasti Yhdysvaltain oikeistoon.

Thatcheriläisyys ja republikanismi talousihanteena merkitsee pohjoismaisen hyvinvointivaltion raunioittamista. Se tekee ymmärrettäväksi myös yksityistämisvimman: kaikki julkinen omistus on pahasta, parempi jos julkinen omaisuus aina maamme kansallisomaisuutta myöten olisi melkein kenen hyvänsä muun omistuksessa kuin oman maan valtion tai kuntien.

Thatcheriläisen talousideologian mantraa toistaa zombin tavoin mm. kansanedustaja Susanna Koski, joka toivoo Suomeen nykyistä suurempiatuloeroja. Hänen mielestään terve kansantalous tarvitsee niitä kasvaakseen, eli mitä enemmän on hyvinvointia, sitä enemmän olisi tuloeroja[26].Kaikki johtavat talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat varoittavat kuitenkin siitä, että liian suureksi kasvava yhteiskunnallinen epätasa-arvo johtaa ennen pitkää hyvin vaikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja levottomuuksiin. Myös käsitys vaurauden valumavaikutuksesta, siitä että ultrarikkaiden pöydiltä valuu jotain myös köyhimmille, on todistettu huuhaaksi, näin ei ole missään päin maailmaa tähän mennessä tapahtunut.[27] 

Noudatetussa talouseliittiä suosivassa ideologiassa on myös syy, miksi hallitus ei tosissaan ole halunnut puuttua veroparatiisien kautta tapahtuvaan veronkiertoon, vaikka Suomen vuosittainen verovuoto on suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomi ottaa lainaa[28]. Sen sijaan Alexander Stubb ajoi voimakkaasti hallintarekistereitä, joiden kautta suurosakkeenomistajien olisi ollut helppo pimittää tuloja. Ja kun tämä ei onnistunut, hallitus on nyt tuomassa eduskunnan käsittelyyn uutta lakia, jossa hallintarekisteri on piilotettu kiertotermien taakse.[29] Myös poliisin talousrikososastolta leikattiin varoja, vaikka talousrikosten tutkiminen on maksanut itsensä ainakin kaksinkertaisesti takaisin. Hallituspoliitikot kyllä paheksuivat Panama-vuotoja, mutta tämä valittelu tuntui pelkältä tekopyhältä hurskastelulta, koska heti perään hallitus ilmoitti olevansa huolissaan EU:n veronkiertoa estävien toimien vaikutuksesta kilpailukykyyn.[30] 

EU-parlamentissa kaikki perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastustaneet esityksiä, joissa yhtiöiden, rahastojen ja yksityishenkilöiden veroparatiisisijoitukset olisi tehty läpinäkyviksi ja julkisiksi. Lisäksi kaikki nykyiset hallituspuolueet ja oppositiosta myös RKP ja Kristilliset ovat suhtautuneet myönteisesti tekeillä olevaan EU:n ja Yhdysvaltain väliseen TTIP-vapaakauppasopimukseen, vaikka se akatemiaprofessori Matti Koskenniemen mukaan merkitsisi katastrofia Suomen kansalliselle itsemääräämisoikeudelle[31].

Valtion tehtävistä opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen lausui vuonna 2014, että ”valtio tai kunta ei voi edes teoriassa olla vastuussa ihmisten hyvinvoinnista, […] vaan jokaisen pitäisi itsestään olla vastuuta kantavia, kehitystä rakastavia suomalaisia, joille verojen maksaminen ei ole välittämisen jaloin muoto”.[32] Yhteiskunnan ei siis pitäisi luoda enää lainkaan turvaverkkoja niille, joilla alkaa mennä heikosti.

Yksilöllisiä valintoja korostavat tendenssit ovat tulossa myös kouluihin, mistä on suurena vaarana lukiolaisten yleissivistyksen kaventuminen. Tähän mennessä lukiossa kaikkien on pitänyt opiskella myös esimerkiksi historiaa, biologiaa, yhteiskuntaoppia ja maantiedettä. Nyt reaaliaineet uskontoa ja terveystietoa lukuun ottamatta ovat tulossa lukiossa valinnaisiksi, vastoin lausunnonantajien enemmistön ja lukiolaisten omia mielipiteitä.[33] 

Vuonna 2010 Opetusministeriön julkaisemassa mietinnössä ”Kulttuuri –tulevaisuuden voima” suositeltiin, että taito- ja taideaineiden osuuden koulussa, myös yläasteella ja lukiossa tulisi olla 1/3 oppiaineista, silläniiden hyöty lasten henkiselle kehitykselle on niin valtava. Silti taideaineiden opetusta on päin vastoin kuihdutettu. Jopa musiikkilukiot ovat joissakin kunnissa tulilinjalla, ja Seinäjoella sellainen jo lakkautettiin naurettavan pienen säästön takia. Mikä olisi esimerkiksi parempi keino sopeuttaa maahanmuuttajanuoria suomalaiseen yhteiskuntaan ja vähentää ennakkoluuloja, kuin vaikka yhdessä soittaminen ja laulaminen suomalaisten ikätoverien kanssa? 

Uusien tutkimusten mukaan suomalaisten älyllinen kehitys on jo vuodesta 1997 alkaen ollut laskussa. Kolumnisti Jyrki Lehtola näkee syyksi sen, että "aivoja ei kuntouteta, koska niiden käyttöä pidetään nykyään elitisminä.”[34] 

On muotia kertoa mieluummin miten paljon on juossut kuin mitä on lukenut tai mitä kuuli sinfoniakonsertissa, koska tyhmyydestä on tullut normaali tila ja aivojen käyttö tulkitaan ylimielisyydeksi. Ihanne sivistyksestä itseisarvona ei kuulu moderniin maailmaan. Monilta keskeisiltä poliitikoilta näyttää puuttuvan kokonaan sivistyksen ja kulttuuriperinnön merkityksen taju. Kulttuurilaitosten ja tieteenteon merkitystä yritetään perustella pelkästään sillä, miten taide ja tiede osoittavat jonkin rahallisesti suoraan mitattavan hyödyllisyytensä.

Esimerkiksi kansanedustaja Elina Lepomäki on pohtinut, voiko taiteella ylipäänsä ollajokin objektiivinen arvo, ja voiko tätä arvoa mitata millään muulla kuin rahalla, eli miten hyvin se myy[35]. Lepomäki tosin unohtaa, että varsin monet todella merkittävät taideteokset eivät syntyaikoinaan ole menneet lainkaan hyvin kaupaksi. Esimerkiksi Suomen kaikkien aikojen merkittävimmän taideteoksen, Kalevalan ensimmäistä painosta myytiin peräti 40 vuoden ajan, kunnes vasta Suomen taiteen kultakauden taiteilijat todella löysivät eepoksen ja alkoivat siitä ammentaa aiheita teoksiinsa. Aleksis Kiven kohtalo oli tunnetusti surullinen, ja samoin Lepomäen teesiin ei sovi se, että Vincent van Gogh ei saanut elinaikanaan myydyksi kuin yhden taulun. 

Sitäkään todistettua tosiasiaa ei haluta millään uskoa, että kulttuuri on itse asiassa taloudellisestikin kannattavaa, vaikka tämä ei näy suoraan kuntien budjetissa. Englantilaisten ja yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan jokainen kulttuuriin sijoitettu euro maksaa itsensä epäsuorasti takaisin kaksin- kuusinkertaisesti, riippuen paikkakunnan erityisolosuhteista. Festivaalipaikkakunnilla hyötysuhde saattaa olla jopa monikymmenkertainen.

Sama hyötysuhde ilmenee myös kun sijoitetaan koulutukseen ja tutkimukseen, sillä kysymyksessä on sijoitus tulevaisuuteen, joka tuo mukanaan myöhemmin taatusti moninkertaisen hyödyn. Siksi yliopistojen ja koulutuksen leikkauksissa ei ole järjen hiventä; niihin pitäisi mieluummin sijoittaa taloudellisena kriisinaikana enemmän. Nyt Suomen opetuksen ja tieteen tasoa on ehdoin tahdoin alettu madaltaa. 

Kulttuurilaitokset ovat yhteiskunnallisissa murrostilanteissa äärimmäisen tärkeitä maallemme. Ne voivat toimia kriittisintä ääninä tai ylipäänsä poliittisista suhdanteista riippumattomina henkireikinä ihmisille. Viime vuonna orkesterikonserteissa tehtiin taas uusi yleisöennätys, ja yleisö kasvoi paljon myös täällä Turussa. Tämä osoittaa, että suuri osa suomalaisista kaipaa elämäänsä muuta, syvempää sisältöä kuin jatkuvaa puhetta rahasta, budjeteista ja kestävyysvajeista. Orkesterikonsertit on alettu enenevästi kokea vaihtoehdoiksi, virkistäviksi keitaiksi vihapuheen täyttämässä koleassa kilpailuyhteiskunnassa.

Konsertit kohottavat arjesta, antavat elämyksiä, panevat ajattelemaan, tuovat kauneutta maailmaan. Ilman hyvää musiikkia elämä ei olisi elämisen arvoista.

Näillä sanoilla avaan Turun 51. orkesteripäivät. 

Takaisin