Maaliskuun 2020 blogi: Miksi ja miten soitan?
Julkaistu 13.3.2020
Miten ja miksi soitan?
Laulaja Uli Kontu-Korhonen on laajentanut käsitystään muusikon ammatista ja tehtävästä esiintyessään sairaaloissa ja kouluttaessaan sairaalamuusikoita. Miten musiikki muuttuu sairaalaympäristössä – vai muuttuuko se?
Kun soitan ja laulan konserteissa keskiaikaista eurooppalaista musiikkia, olen analysoinut runot ja miettinyt tekstin ja musiikin yhteyttä. Ajattelen, että musiikki kertoo tekstin sisältöön jonkin sielullisen ulottuvuuden, jotain sellaista, mitä sanoin ei voida sanoa.
Esitystilanne muuttuu täysin, kun toimin muusikkona sairaalassa ja kohtaan potilashuoneen eri vireystilassa olevia, itselleni tuntemattomia kuulijoita hyvin läheltä.
Sairaalan erikoisessa äänimaailmassa yksikin kauniisti soiva sävel voi yllättää, hämmästyttää tai vihastuttaa, tuoda potilaalle hymyn huulille ja aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita. Näissä tilanteissa myös oma suhteeni musiikkiin herkistyy. Huomaan, että vähemmän voikin olla enemmän. Ainakin sairaalassa vähemmän ON enemmän.
Aloitan yleensä sairaalassa lempeän hyräilyn tai kanteleen näppäilyn osaston käytävällä kävellessäni. Potilashuoneen ovien ollessa auki kuuluu hento musiikki huoneisiin ennen kuin menen sisälle. Näin olen jo hieman esitellyt itseäni ja sitä, millaista ääntä ja musiikkia olisi tulossa. Huoneista kuuluu usein kutsuhuutoja: ”Hei, sinä käytävällä, tule tänne.” Kerran minua kutsuttiin kantelettareksi.
Vaikka potilaiden suostumus sairaalamuusikon vierailuun on selvitetty etukäteen, on muusikon nopeasti aistittava, millaista musiikkia ja miten soittaa eri tilanteissa. Pyrin luottamaan kohtaamiini ihmisiin ja antamaan myös itselleni aikaa, mikään kiire ei ole rynnätä laulamaan. Sairaalassa on aikaa.
Ihmisillä on kulttuurillisia tarpeita, jotka eivät häviä sairaalassa. Päinvastoin, potilaat kokevat musiikin usein hyvin voimakkaasti. En ajattele tämän johtuvan siitä, että soittaisin jotenkin erityisen hienosti, vaan siitä, että potilaalla on voimakas oma tahtotila löytää merkityksiä sairaalassa oloonsa, toipumiseensa tai elettyyn elämäänsä. Potilas on vastaanottavainen musiikille, ja siksikin se voi vaikuttaa vahvasti tunteisiin. Sairaalamuusikkona mahdollistan musiikin kosketuksen kuulijan suostumuksesta käsin. Musiikista saa aina myös kieltäytyä.
Sairaalamuusikko ei voi suunnitella työskentelynsä etenemistä tarkkaan, koska tilanteet voivat vaihdella nopeastikin. Tehtävässä korostuu ihmisen kohtaaminen, vuorovaikutuksen merkitys, hyvä läsnäolotaito sekä kyky havainnoida ja aistia sairaalan ympäristöä ja reagoida kaikkeen musiikilla. Siihen mitä, miten ja miksi esittää musiikkia tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa, vaikuttavat muun muassa potilaan vointi ja vastaanottavaisuus, potilashuoneen tunnelma, sairaalayhteisön mahdolliset rajoitteet ja se, millaiseksi vuorovaikutus kehittyy.
Kerran ollessani lastenosastolla hoitaja pyysi, että menisin huoneeseen, jossa oli kehitysvammainen teinityttö isänsä kanssa. Hoitajan mukaan tytöllä ei luultavasti ollut paljon elämää jäljellä. Yleensä laulan lastenosastoilla lastenlauluja ja potilaat perheineen osallistuvat usein laulamiseen. Tässä huoneessa tilanne kehittyi toisin. Tyttö lepäsi sängyssä, jonka kaiteet oli nostettu ylös. Laulaessani keväisiä kansanlauluja isä puuhaili koko ajan jotain, viikkasi vaatteita, silitti tytön poskia, laittoi peittoa paremmin ja esitteli tytölle ostamaansa uutta paitaa. Sitten huomasin yöpöydällä gregoriaanisen musiikin levyn. Isä kertoi, että he olivat paljon kuunnelleet sitä ja pitäneet kovasti. Tämä oli merkki minulle, että voisin laulaa keskiaikaista musiikkia. Laitoin dulcimerin sängyn kaiteiden päälle niin, että soitin resonoi tytön jalkojen yläpuolella ja aloitin säestyksen. Hildegard von Bingenin, 1100-luvun nunnan, laulun aikana tytön silmät aukenivat valtavan suuriksi. Isä siirtyi istumaan huoneen nurkkaan ja otti käteensä ison lakanan, jota alkoi käyttää nenäliinanaan.
Muuttuvatko siis teoksien tulkinnat sairaalassa tavalliseen konserttitilanteeseen verrattuna? Kyllä ja ei, riippuu tilanteesta. Musiikkia voi olla sairaalassa monissa erilaisissa tiloissa monenlaisille asiakkaille ja potilaille. Sairaalan auditorioissa ja auloissa pidetään perinteisiä konsertteja. Osastojen päiväsaleissa järjestetään osallistavia musiikkihetkiä potilaille, omaisille ja hoitohenkilökunnalle. Muusikon näkökulmasta suurin muutos konserttitilanteeseen verrattuna tapahtuu potilashuoneessa sairaalasängyn vieressä, kun kohdataan ihminen hyvin henkilökohtaisesti ja läheltä. Musiikin nyanssit herkistyvät, ja yksityiskohdat ja tempot koetaan tilanteen mukaan eri tavalla. Tempot ovat usein hitaampia sairaalassa kuin konsertissa, sillä sävelille tulee näissä herkän vuorovaikutteisissa tilanteissa niin voimakkaita merkityksiä, että ne tarvitsevat tilaa ja aikaa. Myös jokin yllättävä hetki tai hoitoihinkin liittyviä tilanne edellyttää, että joskus täytyy venyttää yksittäistä säveltä, pitää ylimääräinen tauko, improvisoida hetki tai jutella välillä potilaan kanssa – ja jatkaa taas soittamista.
Sairaalassa korostuu se kokemus, että muusikkoina emme voi hallita musiikin vaikutuksia ihmisiin. Voimme tehdä vain oman osuutemme, soittaa ja laulaa, olla läsnä, aistia ja reagoida. Mahdollistamme omalla tavallamme elävän musiikin läsnäolon; elämyksen, ilon tai lohdun. Kosketamme ja kommunikoimme musiikilla - kohtaamme ihmisen.
Sairaalamusiikkityö on opettanut minulle armeliaisuutta taiteilijan roolissani: olen läsnä, aistin yleisöä, kommunikoin ja teen parhaani. Se riittää.
Uli Kontu-Korhonen, MuM, muusikko, sairaalamuusikko ja sairaalamuusikoiden kouluttaja
Kirjoituksen materiaalina on osittain käytetty Uli Kontu-Korhosen artikkelia Musiikin ammattilainen sairaalamuusikkona Turun ammattikorkeakoulun julkaisusta MUSIIKKIHYVINVOINTIA! Musiikkityö sairaala- ja hoivaympäristöissä (toim. Liisa-Maria Lilja-Viherlampi).