Syyskuun 2022 blogi: Toiveikkaasti kohti konserttisyksyä
Julkaistu 8.9.2022
Myytyjen lippujen määrä on huomion kohteena syyskauden alkaessa ja konserttisalien taas avautuessa. Erityisesti ovat puhuttaneet kausikortit, joiden myynti on pienentynyt verrattuna pandemiaa edeltäneeseen aikaan. Ei kuitenkaan voida puhua yleisökadosta, vaikka myynti on keskimäärin kolmanneksen pienentynytkin. Osassa orkestereita kausikorttimyynti on vielä käynnissä jopa syyskuun loppupuolelle saakka.
Kausikortti ei ole kaikille orkestereille keskeinen tuote. Lisäksi joissakin orkestereissa niiden rinnalle on kehitetty vaihtoehtoisia malleja. Esimerkiksi Porissa on käytössä kymmenen konserttikäynnin 10-kortti, joka on voimassa vuoden verran ostopäivästä. 10-kortilla voi lunastaa paikkalipun haluamiinsa konsertteihin, kun taas kausikortti on voimassa kauden kerrallaan. Osa vanhoista kausikorttilaisista on ostanutkin 10-kortin kausikortin sijaan.
Kertalippujen ostajat ovat nyt myöhään liikkeellä. Tämä ei koske ainoastaan orkestereita, vaan myös esimerkiksi teattereita. Kyseessä ei ole ainoastaan suomalainen ilmiö, vaan samaa ostokäyttäytymistä on myös koko Euroopassa. Oma tuntumamme kuitenkin on, että yleisöt ovat palanneet saleihin verrattain runsaslukuisina. Syksyn tarjonnassa yleisöä kiinnostavat lyhyemmät sarjat tai yksittäiset konsertit, ja nuoremmalle yleisölle suunnatut konsertit ovat myyneet entiseen tapaan.
Erityisesti iäkkäämpiä kausikorttien ostajia voi askarruttaa mahdollinen koronatartunta konserttisalissa. Mielikuva johtuu siitä, että pandemia-aikana peruttiin aina ensimmäisenä tapahtumat. Se oli keinovara, jonka lainsäädäntö mahdollisti. Orkesterit ovat kuitenkin olleet etulinjassa löytämässä ratkaisuja tapahtumien vastuulliseen ja koronaturvalliseen järjestämiseen. Pandemian aikana on pidetty kausikorttilaisiin yhteyttä monin tavoin ja on onnistuttu hankkimaan myös uutta kausikorttiyleisöä.
Tällä hetkellä elämme edelleen eräänlaista jälkitilaa, korona-ajasta palautumista, jossa erilaiset tilastot ja numerot eivät ole suoraan verrannollisia toisiinsa. Lipunmyyntiä kannattaakin tarkastella kokonaisuutena, ei pelkästään kausikortteina tai kertalippuina, vaan niiden yhteismääränä suhteessa kunkin orkesterin tavoitteisiin. Konsertteja on pahimmillaan jouduttu viimeisen parin vuoden aikana siirtämään neljästi eteenpäin, mikä vaikuttaa siihen, että konserttien avautuessa tarjontaa on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon.
Muutos on yhä nopeampaa. Pandemian jatkumisen ja Ukrainan sodan lisäksi huolena on myös energian hurja kallistuminen ja yleinen taloustilanne. Myös kaikki tämä vaikuttaa ostopäätöksiin ja lykkää päätöksentekoa lipun ostamisesta. Uskomme, että yleisö palaa takaisin saleihin. Orkesterit ovat asettaneet tulevalle kaudelle omia toipumisajan tavoitteitaan, jotka ovat nyt jo paikoin ylittyneet. Katsomme toiveikkain mielin kohti syksyn konsertteja ja tapahtumia. Ennustettavuus on heikentynyt ja kamppailemme yhä yleisön luottamuksen palauttamisen kanssa. Olemme kuitenkin poikkeusajan myötä oppineet yhä nopeampaan reagointiin ja vastaamaan yhä monipuolisemmin yleisön odotuksiin.
Iiris Lehtonen
Kirjoittaja on Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja.