Joensuun kaupunginorkesteri

Joensuun kaupunginorkesteri

Joensuun 35-henkinen kaupunginorkesteri on energinen, ohjelmistoltaan monipuolinen sinfoniaorkesteri. Kotisalina toimii yliopiston Carelia-sali. Orkesterilla on vuosittain noin 110 esiintymistä, joista vajaa kolmasosa sinfoniakonsertteja. Ohjelmistoon kuuluu lisäksi barokki-, kirkko-, kamari- ja viihdemusiikkia sekä musiikkia lapsille ja nuorille. Orkesteri tekee paljon yleisötyötä vieraillen säännöllisesti mm. kouluissa ja palvelutaloissa sekä esiintyy erilaisilla festivaaleilla kuten Lieksan Vaskiviikolla ja Ilosaarirockissa.

Orkesteritoiminta alkoi Joensuussa 1800–1900-lukujen vaihteessa. Vuonna 1953 luotiin pohja nykyiselle Joensuun kaupunginorkesterille, joka kunnallistettiin 1978. Orkesterin ensimmäinen taiteellinen johtaja oli Pekka Haapasalo. Häntä seurasivat Juozas Domarkas, Atso Almila, Hannu Koivula, Esa Heikkilä ja Jurjen Hempel. Atso Almila toimi taiteellisena johtajana uudelleen syksystä 2011 kevääseen 2013. Vuodesta 2019 vuoteen 2020 Atso Almila toimi orkesterin kunniakapellimestarina. Syksystä 2019 alkaen taiteellisena johtajana on toiminut Eero Lehtimäki sekä taiteellisina partnereina Minna Pensola ja Iiro Rantala.

Einojuhani Rautavaaran Thomas-oopperan maailmankantaesityksen levytaltiointi vuoden 1985 Joensuun laulujuhlilla toi orkesterille Vuoden levy -palkinnon. Sittemmin orkesteri on levyttänyt Kalervo Tuukkasen orkesterimusiikkia (Alba), Elegy-levyn trumpetisti Jouko Harjanteen kanssa (Cryston), Chopinin pianokonserttolevyn Janne Mertasen kanssa (Alba 2007) ja esiintynyt elokuva- ja viihdemusiikkiäänitteillä.

To
28.9.2023
19:00
Carelia-sali, Yliopistonkatu 4, Joensuu

Joensuun kaupunginorkesteri
Elokuvamusavisa

Marjo Riihimäki
Strauss: Also Sprach Zarahustra (A Space Odyssey) vain alku 1:40’
Dukas: Noidan oppipoika (Fantasia) 6’
Aaltio: Sammakkopaini 3’
Kamen: Robin Hood (Varkaiden ruhtinas) 3’
Herrmann: Psyko (Psyko) 3’
Morricone: Love Theme (Cinema Paradiso) 2:30’
Jones: Soul Bossa (Austin Powers) 2:30’
(James Bond) Gold Finger 3’
Schifrin: Mission Impossible Theme (Mission Impossible) 2:30’
You've Got a Friend in me (Toy Story) 2:30’
Miranda: Family Madrigal (Encanto) 3’ 

Beethoven: Symphony No. 9, Finale (Kellopeliappelsiini) 3’
Bartok: Music for Strings, Perc.& Cel. (Hohto) -> III -osa, Adagio 4’
Williams: Jurassic Park Theme 5:30’
Morricone: Gabriel’s Oboe (The Mission) 3:30’
Aaltio: Supermarsu 2 4’
Zimmer: Pirates of the Caribbean 3:10’
Giacchino: The Incredibles 3’
Ghostbusters 2’
Tuulen värit Pocahontas  2:30’
Circle of Life / Elämän tie  LEIJONAKUNINGAS 3’
Hakuna Matata! LEIJONAKUNINGAS 2:30’

To
5.10.2023
19:00
Carelia-sali, Yliopistonkatu 4, Joensuu

Joensuun kaupunginorkesteri
Hittimittari: 4 vuodenaikaa

Antti Tikkanen, liidaus, viulu
Giovanni Gabrieli: Canzon per sonar quarti toni a 15 (4’) 
Jean-Babtiste Lully: ”Suite imaginaire” (15’)
Antonio Vivaldi: Konsertto viululle, 2 oboelle, fagotille, 2 käyrätorvelle, jousille ja continuolle RV 569 (12’)
Max Richter: Vivaldi Four Seasons Recomposed (40’)
To
12.10.2023
19:00
Carelia-sali, Yliopistonkatu 4, Joensuu

Joensuun kaupunginorkesteri
Pastoraali

Maria Itkonen
Suzana Bartal
Outi Tarkiainen: Joye (1’)
Clara Schumann: Pianokonsertto op.7 a-molli (23’)
Ludwig van Beethoven: Sinfonia no 6 op.68, F duuri (Pastoraali) (45’)
To
26.10.2023
19:00
Carelia-sali

Joensuun kaupunginorkesteri
Terveiset Tukholmasta!

Malin Broman, liidaus
Andrea Tarrodi: Paratiisilinnut II (10’)
Wolfgang Amadeus Mozart: Viulukonsertto nro 3 G-duuri K:216 (26’)
Caroline Shaw: Entr’acte jousille (13’)
Johannes Brahms: Haydn -variaatiot op.56a (arr. A. Viatzovtsev) (19’)
To
2.11.2023
19:00
Carelia-sali

Joensuun kaupunginorkesteri
Kirkastettu yö

Minna Pensola, liidaus
Arnold Schönberg: Kirkastettu yö op.4 (30’)
Kurt Weill: Viulukonsertto op.12 (33’)
2015
Joensuun kaupunginorkesteri
Satumaista Joulua - soiva joulukortti
Arturo Alvarado, kapellimestari
Jean Sibelius: Satu op. 9, sov. Jussi-Matti Haavisto
CHARMI INC. FIJUO15000014
2011
Joensuun kaupunginorkesteri
Jälkiä 2001-2011
Krzysztof Dobosiewicz
Happoradio
Sony Music 8869791682
2007
Joensuun kaupunginorkesteri
Hannu Koivula
Janne Mertanen, piano
Frederic Chopin: Piano Concertos no. 2 f-molli &
no. 1 e-molli
ALBA ABCD 247
2005
Joensuun kaupunginorkesteri
Riku Niemi
Lasse Mårtenson & Johanna Almark & Juha Ikonen & Veijo Laine
Lasse Mårtenson: Lapin kullan kimallus, Ralla-Kaisan laulu, Kioski, Romanssi, Oodi klovnille, Andersudde, Kevätaamu, Myrskyluodon Maija, Päivänkakkara, Muistoja, Etulinjan edessä, Elämän meno, Vihan päivät, Kotiseutu, Katrilli, Idylli, Intermezzo & Teema, Nocturne
Fg-Naxos 6 418770 801828
2004
Joensuun kaupunginorkesteri
Hannu Koivula
Kalervo Tuukkanen: Alkusoitto näytelmään Tukkijoella & Serenata giocosa & Ehtoolaulu & Karkelo & Pienoissarja jousille näytelmästä Pilvi & Romanttisia tuokioita jousille & Tempus Festum
Alba ABCD 189

Osoite
Tiedepuisto
Länsikatu 15
4 B-rakennus 2. krs
80110 Joensuu
Käyntiosoite: Yliopistonkatu 4
www.joensuu.fi/kaupunginorkesteri

Taiteellinen johtaja
Eero Lehtimäki

Taiteelliset partnerit 1.8.2022 alkaen
Minna Pensola
Antti Tikkanen

Intendentti
Marjo Vattulainen
050 415 2944

Tuottaja-markkinoija
Heikki Pieviläinen
050 436 0579

Tuottaja-nuotistohoitaja
Seppo Tiensuu
0500 679 528

Orkesterijärjestäjä
Tero Pehkonen
050 575 1384

Perustamisvuosi 1953
(kunnallistettu 1978)

Koko 35 muusikkoa

Konserttipaikka
Yliopiston Carelia-sali,
599 paikkaa

Pääsyliput (013) 267 5222
carelicum.palvelut[at]jns.fi

Puhelinvaihde
(013) 267 7111