
Ensemble Nylandia
ENSEMBLE NYLANDIA on cembalisti ja kosketinsoittaja Matias Häkkisen johtama, vuonna
2009 Helsingissä perustettu orkesteri ja soittajayhteisö, jonka suojissa järjestetään Suomen
laaja-alaisinta ja monipuolisinta vanhan musiikin toimintaa. Nylandia uudistaa ja hämmentää
barokkimusiikkikenttää innovatiivisilla riskinotoillaan ja antaa jäsenilleen tilaisuuden esitellä
ammattitaitoaan sekä myös omaa taiteellista näkemystään. Ensemble Nylandian toimintaa
ohjaa kontekstitietoisuus – ymmärrys teosten historiallisista taustoista ja periodisoittimista,
erilaisista nykyhetken esitystilanteista sekä siitä onko työn alla esimerkiksi juhlallista,
surullista, hupsua tai vakavaa musiikkia.
Omien projektien lisäksi Nylandia tuottaa rentoja matalan kynnyksen Café Barock
-konserttisarjoja ja toteuttaa konsertteja yhteistyössä muiden kentän toimijoiden kanssa:
yhteistyökumppaneihin lukeutuvat esimerkiksi useat kaupunginorkesterit ja festivaalit.
Orkesterina Nylandian sydän on poikkeuksellisen suuressa, parhaimmillaan yli
kymmenpäisessä basso continuo -ryhmässä. Sen monipuolinen ja idearikas käyttö on saanut
kehuja niin muhevaa bassoa arvostavilta rockpoliiseilta kuin teorbin suolikielistä tai
cembalon sulkakynsistä viehättyneiltä barokkikonossööreiltä. Orkesteritoiminnan keskeiset
painopisteet ja suosituimmat teemat ovat olleet erilaiset konsertot sekä draamalliset
projektit, mukaan lukien vähemmän tunnettu ooppera- ja oratorio-ohjelmisto.
17.10.2023
20:00
Kalliosali
Ensemble Nylandia
Café Barock Kalliosalissa: Rock Poetry
Katri Antikainen, sähkösello ja laulu
Sanni Antikainen, cembalo
L. Cohen - H. Purcell - L.Reed - C. Monteverdi
Liput 10 / 15 €
7.11.2023
20:00
Kalliosali
Ensemble Nylandia
Café Barock Kalliosalissa: Parhaat Groundit
Pilvi Listo, cembalo
Pekka Silén, nokkahuilu
Olli Hyyrynen, barokkikitara ja teorbi
A.Banchieri, A.Piccinnini, A.Falconieri, B.Storace, B.Marini, G.Frescobaldi, J.van Eyck, M.Marais sekä groundeja tuntemattomilta säveltäjiltä ja improvisoiden.
Liput 10 / 15 €
12.12.2023
20:00
Kalliosali, Pengerkatu 11
Ensemble Nylandia
Café Barock Kalliosalissa: Kauneimmat barokkijoululaulut
Barokkijoululauluja 1500-1700-luvuilta
Liput 10 / 15 €

Taiteellinen johtaja
Matias Häkkinen
050-3697121
Toiminnanjohtaja
Anna Pulakka
050-5407391
Café Barock -tuottaja
Laura Ollberg-Ekman
040-7441570
Tuottaja
Sanni Antikainen
Tuottaja
Sini Vahervuo
Perustamisvuosi
2009
Orkesterin koko
2–30 muusikkoa
Pääasiallinen konserttipaikka
Vaihtuva