
Turun filharmoninen orkesteri
Turun filharmonisen orkesterin juuret juontavat vuoteen 1790, jolloin Turun Soitannollinen seura aloitti toimintansa. Suomen vanhin ja maailman vanhimpiin orkestereihin kuuluva orkesteri kunnallistettiin vuonna 1927, jolloin muusikoita oli 29. Nykyisin orkesterin jäsenmäärä on 74. Orkesterin taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina toimi vuoden 2012 alusta toukokuuhun 2019 Leif Segerstam. Segerstam nimitettiin toukokuussa 2019 TFO:n kunniakapellimestariksi. TFO:n nimikkosäveltäjä on Mikko Heiniö.
Orkesterin päävierailijana vuosina 2017-2022 toimii kansainvälinen viulistitähti ja kapellimestari Julian Rachlin. Kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu huipputason taiteilija, kapellimestari, pianisti ja säveltäjä Olli Mustonen on nimitetty Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi. Mustonen on aloittanut tehtävässä 1.1.2021.
Orkesteri on tehnyt konserttikiertueita Ruotsiin, Tanskaan, Venäjälle, Saksaan, Unkariin ja Kiinaan. Levytyksiä orkesterilla on vuodesta 1979 lähtien. Levyistä Suomalaisia klassisia suosikkisävelmiä (1995) ja Karitan joulu (2002) ovat molemmat saavuttaneet myyntinsä perusteella platinalevyn. Vuonna 2009 julkaistu Juha Kankaan johdolla tehty Nordgren-levytys Transient Moods – Rajatiloja valittiin Emma-gaalassa vuoden klassiseksi albumiksi. Kuuden CD-levyn kokonaisuus ”Sibelius: Incidental Music” Leif Segerstamin johdolla sai parhaan kokoelman International Classical Music Awards -palkinnon vuonna 2019.
Viikoittaisten sinfoniakonserttien lisäksi orkesteri järjestää säännöllisesti kamarimusiikkikonsertteja Turun ja saariston historiallisissa konserttipaikoissa sekä osallistuu oopperatuotantoihin. Turun filharmoninen orkesteri tekee myös paljon saavutettavuustyötä ja on maamme edelläkävijä Internet-konserttitoiminnassa. Orkesteri lähettää kuukausittain konsertteja suorana verkkosivujensa kautta.
Suvi Teräsniska: Tämä maailma tarvitsee joulun
Antti Rissanen, kapellimestari
Suvi Teräsniska, laulu
L. Tähkä & T. Kiiskinen: Tämä maailma tarvitsee rakkautta
H. Blake: Avaruus
T. Koivusalo: Joulurauhaa
K. Collan: Sylvian joululaulu
J. Sivonen: Kaksi kynttilää
O. Kotilainen: Kun joulu on
J. Martin & R. Blane: Joulutaivas tähtineen
Trad: Joulumuisto
J. Rasinkangas: Hei mummo
B. Greene: Mary did you know
F. Gruber: Jouluyö juhlayö
Romance
Jukka Iisakkila, kapellimestari
Christina Åstrand, viulu
Otto Malling: Koncertfantasi op. 20
P.E. Lange-Müller: Romance op. 63
Ludolf Nielsen: Romance op. 20
Ludolf Nielsen: Berceuse op. 9
August Enna: Romance & Barcarole
Carl Nielsen: Romance op. 2
Louis Glass: Romance op. 29
Niels W. Gade: Capriccio
Johan Svendsen: Romance op. 26
(A. Enna, C. Nielsen & L. Glass World premiere recordings)
Aina matkalla jonnekin
Antti Rissanen, kapellimestari
Egotrippi
Knipi: Vieläkö mut voi pelastaa, Valssi, Asfaltin pinta, Mestaripiirros, Matkustaja, Varovasti nyt, Kuka vain käy, Nämä ajat eivät ole meitä varten
Kauste: Vuosi nolla, Sininen, Hyvästi naiset
Knipi & M. Kauste: Mustat varjot
Knipi & M. von Hertzen: Unihiekkaa
MAHLER 4
Leif Segerstam, kapellimestari
Essi Luttinen, mezzosopraano
Gustav Mahler: Symphony No. 4 in G Major
BEETHOVEN - Mass in C major
Leif Segerstam, kapellimestari
Kaisa Ranta, sopraano
Niina Keitel, mezzosopraano
Topi Lehtipuu, tenori
Tuomas Katajala, tenori
Nicholas Söderlund, basso
Chorus Cathedralis Aboensis
Ludwig van Beethoven:
Mass in C major op. 86
Vestas Feuer Hess 115
Meeresstille und glückliche Fahrt op. 112

Osoite
Sibeliuksenkatu 2 A
20100 Turku
Fax (02) 262 0830
orchestra[at]turku.fi
www.tfo.fi
Taiteellinen johtaja
Olli Mustonen 1.1.2021 alkaen
Päävierailija
Julian Rachlin
Kunniakapellimestari
Paavo Berglund
Leif Segerstam
Nimikkosäveltäjä
Mikko Heiniö
Intendentti
Nikke Isomöttönen
040 359 1643
Apulaisintendentti
Niina Helander
044 907 2096
Kanslisti
Auli Kvarnberg
(02) 262 0804
Tuottaja
Heidi Pulkkinen
044 907 2090
Tiedottaja-markkinoija
Paula Kahtola
044 907 2091
Lipunmyynti & asiakaspalvelu
Susanna Lehtonen
Sanna Wolstenholme
(02) 262 0333
Nuotistonhoitaja
György Pongracz
041 507 3680
(02) 262 0808
Vahtimestari
Ari Nurminen
044 907 2094
Valo- ja äänimestari
Eerik Hovi
040 140 8562
Järjestäjät
Hannu Suvanto
050 556 9470
Ari Kankare
044 907 2092
Perustamisvuosi 1790
(kunnallistettu 1927)
Koko 74 muusikkoa
Konserttipaikka
Konserttitalo, 1002 paikkaa
Turun tuomiokirkko, n. 1000 paikkaa
Pääsyliput
Lippupiste 0600 900 900
(2,00 €/min + pvm)