Kymi Sinfonietta

Kymi Sinfonietta

Kymi Sinfonietta aloitti toimintansa 1.1.1999. Vuoden 1998 lopussa yhdistettyjen Kotkan ja Kouvolan kaupunginorkestereiden muusikoista koostuvassa, energisessä sinfonietta-kokoonpanossa on kaikkiaan 32 soittajaa. Orkesterin ylläpitäjä on Kymenlaakson Orkesteri Oy, jonka omistavat Kotkan ja Kouvolan kaupungit. Tämän ainutlaatuisen kahden kaupungin orkesterin toiminta on ollut monipuolista ja aktiivista. Kymi Sinfoniettan laaja, kiitosta saanut ohjelmisto sekä korkealla tasolla ja palavalla tunteella soitetut konsertit suomalaisten ja kansainvälisten huipputaiteilijoiden kanssa ovat keränneet vankan kuulijakunnan.

Kymi Sinfoniettan ensimmäisenä taiteellisena johtajana toimi Juha Nikkola. Vuosina 2004–2006 Kymi Sinfoniettan päävierailijana oli Dmitri Slobodeniouk. Vuoden 2007 alusta kesään 2014 taiteellisena johtajana toimi Yasuo Shinozaki. Kymi Sinfonietta kiinnitti kapellimestari Olari Eltsin taiteelliseksi neuvonantajakseen 1.1.2018 alkaen.

Kymi Sinfonietta konsertoi keskiviikkoisin Kotkan konserttitalolla ja torstaisin Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa tai Kuusankoskitalolla. Orkesterin ohjelmisto on laaja ulottuen kamarimusiikista sinfonioihin, vanhasta uusimpaan musiikkiin, innovatiivisia aluevaltauksia unohtamatta. Orkesteri on esiintynyt menestyksekkäästi myös valtakunnan rajojen ulkopuolella, kuten Pietarissa 2003, 2012 ja 2013, Hollannin Heerlenissä 2007, kiertueellaan Kiinassa 2008, Lontoon Cadogan Hallin konserttisarjassa 2010 sekä Latvian valtionkuoron kutsumana Riiassa maaliskuussa 2011.

Kymi Sinfonietta on herättänyt kansainvälistä huomiota myös toimiessaan vuosina 2004, 2009, 2014 ja 2019 Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun Eurooppaan radioitujen finaalikonserttien esittäjänä.

Kymi Sinfoniettalta on ilmestynyt kolme kiitettyä levytystä Alba-levymerkillä: Uuno Klamin, Eero Kestin ja Toivo Kuulan musiikkia sisältävä Klami Rhapsodie 2002, Toivo Pekkasen tekstiin perustuva Jukka Linkolan säveltämä ooppera ’Täyttyneiden toiveiden maa’ 2004 sekä Uuno Klamin musiikkia sisältävä KymiScenes 2007. Vuonna 2017 Kymi Sinfoniettalta ilmestyi yhteistyössä pitkänlinjan musiikkikasvattajien, Alba-levy-yhtiön ja Teos-kustannusosakeyhtiön kanssa Hilla ja Liisi -kirjalevy.

www.kymisinfonietta.fi

Ke
19.2.2025
19:00
Kotkan Konserttitalo

Kymi Sinfonietta
Elämänenergiaa!

Nathanaël Iselin
Elina Vähälä, viulu
Fabien Waksman: Protonic Games
Johannes Brahms: Viulukonsertto D-duuri op. 77
Georges Bizet: Sinfonia nro 1 C-duuri
Liput: 30/25/15€
Ke
5.3.2025
19:00
Kotkan Konserttitalo

Kymi Sinfonietta
JOS RAKASTAT – KAJ CHYDENIUKSEN KAUNEIMMAT LAULUT

Thomas Djupsjöbacka
Jussi Chydenius
Oona Airola
Liput: 38/33/24€
To
6.3.2025
19:00
Kuusankoskitalo

Kymi Sinfonietta
JOS RAKASTAT – KAJ CHYDENIUKSEN KAUNEIMMAT LAULUT

Thomas Djupsjöbacka
Jussi Chydenius
Oona Airola
Liput: 38/33/24€
Ke
12.3.2025
19:00
Kotkan Konserttitalo

Kymi Sinfonietta
Sinfoniakonsertti

Topi Lehtipuu
Florian Boesch, baritoni
Joseph Haydn: Schöpfung: Ouverture
Joseph Haydn: Schöpfung: Gleich Öffnet sich der Erde Schoss
Joseph Haydn: Schöpfung: Wahlfisch (after the secco recit)
Ludwiq Van Beethoven: Prometheus, 2. movement "La Tempesta"
Franz Schubert: Prometheus
Franz Schubert: Letzte Hoffnung
Franz Schubert: Die Götter Griechenlands
Ludwiq Van Beethoven: Prometheus, 1. Ouverture
Star Wars: Imperial March
Bela Bartok: Bluebeards castle, extracts
Franz Schubert: Die Krähe
Robert Schumann: Das Paradies und die Peri: Ouverture
Robert Schumann: Jetzt sank der Abends Goldne Schein
Robert Schumann: Es leuchtet meine Liebe
Gerald Finzi: Fear no more
Liput: 30/25/15€
To
13.3.2025
19:00
Kuusankoskitalo

Kymi Sinfonietta
Sinfoniakonsertti

Topi Lehtipuu
?Florian Boesch, baritoni
Joseph Haydn: Schöpfung: Ouverture
Joseph Haydn: Schöpfung: Gleich Öffnet sich der Erde Schoss
Joseph Haydn: Schöpfung: Wahlfisch (after the secco recit)
Ludwiq Van Beethoven: Prometheus, 2. movement "La Tempesta"
Franz Schubert: Prometheus
Franz Schubert: Letzte Hoffnung
Franz Schubert: Die Götter Griechenlands
Ludwiq Van Beethoven: Prometheus, 1. Ouverture
Star Wars: Imperial March
Bela Bartok: Bluebeards castle, extracts
Franz Schubert: Die Krähe
Robert Schumann: Das Paradies und die Peri: Ouverture
Robert Schumann: Jetzt sank der Abends Goldne Schein
Robert Schumann: Es leuchtet meine Liebe
Gerald Finzi: Fear no more
Liput: 30/25/15€
2023
Kymi Sinfonietta

Kalevi Aho: Violin Concerto No. 2 & Cello Concerto No. 2

Olari Elts
Elina Vähälä, viulu
Jonathan Roozeman, sello

Kalevi Aho: Viulukonsertto nro 2
Kalevi Aho: Sellokonsertto nro 2

BIS-2466
2017
Kymi Sinfonietta
Hilla ja Liisi
Esa Heikkilä, kapellimestari
Mari Kätkä, laulu
Ulla Piispanen, laulu
Tuomas Kesälä, piano
Kouvolan musiikkiluokkien lapsikuoro
Mari Kätkä, Ulla Piispanen ja Tuomas Kesälä: Hilla ja Liisi (kirjalevy)
Alba Records ABACD 17
2007
Kymi Sinfonietta
Dmitri Slobodeniouk
Pekka Kauppinen, viulu
KymiScenes
Uuno Klami:
Viulukonsertto op. 32
Sarja jousiorkesterille
Sérénades joyeuses
Kohtauksia nukketeatterista
Alba ABCD 235
2004
Kymi Sinfonietta
Juha Nikkola
Kotkan Oopperakuoro, valm. Mauri Silvennoinen
Jukka Linkola: Ooppera ”Täyttyneiden toiveiden maa” Toivo Pekkasen tekstiin
Alba ABCD 200:1-2
2002
Kymi Sinfonietta
Juha Nikkola
Jorma Hynninen, baritoni
Klami Rhapsodie
Uuno Klami: Intermezzo
Uuno Klami: Musiikkia näytelmään ”Tuhlaripoika”
Uuno Klami: Symphonie enfantine
Eero Kesti: Fantasia orkesterille ”Kevät”
Toivo Kuula: Eteläpohjalaisia kansanlauluja II
Alba ABCD 171

Osoite
Keskuskatu 33
48100 Kotka
toimisto[at]kymisinfonietta.fi
www.kymisinfonietta.fi

Toimitusjohtaja
Avoin

Orkesteripäällikkö
Heidi Mustikkaniemi
050 570 0880

Orkesterisihteeri
Karoliina Kiiski
(05) 234 4891
050 375 0658

Viestintä- ja suhdetoimintapäällikkö
Reetaliina Marin
050 324 0058

Orkesterijärjestäjä-nuotistonhoitaja
Tuomas Vanhalakka
050 437 6268

Myynti- ja tuotantosihteeri

Minna Korkolainen
050 323 2050

Perustamisvuosi 1999

Koko 33 muusikkoa

Konserttipaikat
Kotkan konserttitalo,
463 paikkaa
Kouvolan kaupungintalon juhlasali, 378 paikkaa
Kuusankoskitalo,
508 paikkaa

Pääsyliput
Ticketmaster
Orkesteritoimisto (Kotkankatu 7, Kotka) 05 234 4891
Kouvolan Manskin piste (avoinna tiistaisin klo 11-16, Kauppalankatu 13, Kohoa-synergiakeskus, Kouvola)Kuusankoskitalo (Kymenlaaksonkatu 1, Kouvola) puh. 020 615 4058
KooKoon toimisto (Lumon Areena, Topinkuja 1, Kouvola) puh. 020 768 9370