Vaasan kaupunginorkesteri

Vaasan kaupunginorkesteri

Vaasan kaupunginorkesteri aloitti toimintansa alun perin vuonna 1930 Orkesteriyhdistyksen perustamana. Vuonna 1974 orkesteri kunnallistettiin ja sai nimekseen Vaasan kaupunginorkesteri.

Nykyään Vaasan kaupunginorkesterissa soittaa 31 muusikkoa. Tammikuusta 2021 lähtien orkesterin ylikapellimestarina on toiminut Tomas Djupsjöbacka. Orkesterin nimikkosäveltäjä on Markus Fagerudd. Orkesterin työ- ja konserttipaikka on Vaasan kaupungintalo, joka sijaitsee Vaasan keskustassa.

Sinfoniakonserttien lisäksi orkesteri tekee muun muassa viihde- ja koululaiskonsertteja sekä eri musiikinlajeja yhdisteleviä konsertteja. Myös yhteiskonsertit muiden lähiseudun orkesterien kanssa kuuluvat kaupunginorkesterin toimintaan.

Kesäisin orkesteri konsertoi musiikkijuhlilla ja festivaaleilla. Orkesteri esiintyy muun muassa Ilmajoen Musiikkijuhlilla, Korsholman Musiikkijuhlilla sekä Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla.

Vaasan kaupunginorkesteri tekee vuosittain oopperayhteistyötä Vaasan Oopperasäätiön ja Vaasan kaupunginteatterin kanssa.

Vuodesta 1999 kaupunginorkesteri on ollut mukana Viljo ja Maire Vuorion säätiön järjestämässä Kansainvälisessä Jorma Panula Kapellimestarikilpailussa, joka pidetään joka kolmas vuosi. Vaasan kaupunginorkesteri toimii myös Jorma Panulan kapellimestarikurssin orkesterina.

www.vaasankaupunginorkesteri.fi

Pe
22.9.2023
19:00
Vaasan kaupungintalo

Vaasan kaupunginorkesteri
Muuttolinnut

Anna-Maria Helsing
Christoffer Sundqvist, klarinetti
Lilla Maijala, alttoviulu
Jea Sibelis: Kurkikohtaus, 5´
Max Bruch: Kaksoikonsertto klarinetille ja alttoviululle, e-molli 18´
Boris Pigovat: Jewish wedding
Max Bruch: Romanxe 10`
Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus "Konsertto linnuille ja orkesterille", 18´
Liput 30/25/10 eur
La
23.9.2023
15:00
Schaumansali, Pietarsaari

Vaasan kaupunginorkesteri
Muuttolinnut

Anna-Maria Helsing
Christoffer Sundqvist, klarinetti
Lilli Maijala, alttoviulu
Jea Sibelis: Kurkikohtaus, 5´
Max Bruch: Kaksoikonsertto klarinetille ja alttoviululle, e-molli 18´
Boris Pigovat: Jewish wedding
Max Bruch: Romanxe 10`
Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus "Konsertto linnuille ja orkesterille", 18´
Liput: 30/25/10 eur
To
5.10.2023
19:00
Vaasan kaupunginorkesteri

Vaasan kaupunginorkesteri
Pohjalaisia virtauksia

Tomas Djupsjöbacka
Liza Ferschtman, viulu
Heidi Sundblad-Halme: Suite, op. 11, 8´
Sebastian Fagerlund: Kamarisinfonia, 26´
Ludwig van Beethoven: viulukonsertto d-duuri, 40´
Liput: 30/25/10 eur
Pe
6.10.2023
19:00
Temppeliaukion kirkko

Vaasan kaupunginorkesteri
Pohjalaisia virtauksia

Tomas Djupsjöbacka
Liza Ferschtman, viulu
Heidi Sundblad-Halme: Suite, op. 11, 8´
Sebastian Fagerlund: Kamarisinfonia, 26´
Ludwig van Beethoven: viulukonsertto d-duuri, 40´
Liput: 30/25/10 eur
Pe
27.10.2023
19:00
Vaasan kaupungitalo

Vaasan kaupunginorkesteri
Piaf - Paris, mon amour

Nick Davies
Valerie Gabail, sopraano
Edit Piaf:

Hymne à l´amour
L`accordèoniste
L`Homme à la moto
La Foule
La Vie en rose

Les mots d`amour
Milord

Mon Dieu
Mon manège à moi
Non, je ne regrette rien

Padam, padam...
Sous le ciel de Paris
Liput 30/25/10 eur

2014
Vaasan kaupunginorkesteri
Suomalaista lyriikkaa ja romantiikkaa
Jorma Panula
Tom Nyman, tenori
Maano Männi, viulu
Ranta: Pieni kansanlaulu, Orvon huokaus (trad.)
Fougstedt: Romanssi, Aamulla varhain (trad.), Luullahan (trad.)
Madetoja: Itkisit joskus, Ljuuli (trad.)
I. Hannikainen: Rauha
Madetoja: Heijaa
Sonninen: Laulu onnesta
Palmgren: En latmansmelodi
Kuula: Notturno
Panula: Fiulifalssi
Kuula: Häämarssi, Kehtolaulu
O. Merikanto: Kesäillan Idylli
Kuula: Elegia, Lampaanpolska
Melartin: Perhosvalssi
O. Merikanto: Scherzo
Madetoja: Pieni satu
Panula: Koraali Etelä-Pohjanmaalta
Judin: Legenda
FUGA-9382
2003
Vaasan kaupunginorkesteri
Hannu Norjanen
solistiosuudet:
Bror-Erik Sulin ja Jyrki Paalanen, sello
Virpi Saraluoto, viulu
Siri Ilanko, enlgannintorvi/oboe
Janne Vilén, oboe
Kullervo Tepponen, alttoviulu
”Matkalla”
Toivo Kuula, Orkesterimusiikkia
FUGA-9167
1997
Vaasan kaupunginorkesteri
Pertti Pekkanen
Georgina Lindfors, laulu
Greek Concert:
Mikis Theodorakis, Vasilis Tsitsamis,
Manos Hadjidakis, Georges Mitsakis,
Stavros Xarhakos, Manos Loizos
XCON-100
1993
Vaasan kaupunginorkesteri
Ayis Ioannides
Tom Nyman, tenori
Joulutunnelmaa
CDXMAZ-93

Osoite
Kaupungintalo, PL 3
Käyntiosoite: Senaatinkatu 1
65101 Vaasa
www.vaasankaupunginorkesteri.fi

Ylikapellimestari
Tomas Djupsjöbacka

Nimikkosäveltäjä
Markus Fagerudd

Intendentti
Mia Huhta
040 524 8877

Tuottaja
Minna Läspä
050 066 9101

Viestintäassistentti
Susanna Litmanen
040 636 1270

Toimistonhoitaja
Sirpa Parkkali-Tuovinen
040 839 0547

Nuotistonhoitaja ja järjestäjä
Aapo Tähkäpää
040 178 2169

Perustamisvuosi 1930
(kunnallistettu 1974)

Koko 31 muusikkoa

Konserttipaikka

Kaupungintalon juhlasali, 362 paikkaa

Pääsyliput
Studio Ticket 0700 96525
www.netticket.fi

Puhelinvaihde
(06) 325 1111