
Seinäjoen kaupunginorkesteri
Yhdistyspohjainen Seinäjoen kaupunginorkesteri perustettiin vuonna 1936. Orkesterin kapellimestareina ovat toimineet mm. Seppo Laamanen, Eino Haipus, Antti Vainio ja Atso Almila. Vuosina 2010-2014 kapellimestari Tuomas Rousi toimi orkesterin taiteellisena johtajana. Vuodesta 2015 alkaen orkesterin taiteellisesta johdosta vastaa Taiteellinen Trio/johtoryhmä, jonka muodostavat kaksi muusikoiden edustajaa sekä intendentti ja toiminnanjohtaja.
Seinäjoen kaupunginorkesteri konsertoi akustisesti loistavassa, nimenomaan musiikkisaliksi suunnitellussa Seinäjoki-salissa (410 paikkaa). Orkesterin erityispiirre on kamarimusiikkitoiminta. Runkosoittajiston jousikvintetti ja puhallinkvintetti esittävät säännöllisesti niin keskeistä klassista, kuin uudempaakin kamarimusiikkituotantoa. Soittajistoa täydennetään sinfoniakonserteissa ammattimuusikoilla.
Omien kamarimusiikki- ja sinfoniakonserttien lisäksi Seinäjoen kaupunginorkesteri on ollut mukana Seinäjoen kaupunginteatterin ja oopperayhdistyksen oopperaproduktioissa. Oopperaorkesterina orkesteri on toiminut vuodesta 2000 lähtien Ilmajoen musiikkijuhlilla ja on tuttu vierailija myös Korsholman Musiikkijuhlilla. Orkesteri on esiintynyt myös Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Suuria kirkkomusiikkiteoksia esitetään yhteistyössä paikkakunnan ja lähialueen kuorojen kanssa. Yhteistyö Vaasan kaupunginorkesterin kanssa on aktiivista ja säännöllistä, yhteisiä konsertteja järjestetään 2–3 kertaa vuodessa. Kotimaan ulkopuolella kamarimusiikkikokoonpanot ovat esiintyneet muun muassa Venäjällä, Italiassa, Saksassa, Vietnamissa, Espanjassa ja Argentiinassa. Seinäjoen kaupunginorkesteri on järjestänyt myös kansainvälistä kamarimusiikin sävellyskilpailua, Chamber Music Seinäjoki.
7.12.2023
18:00
Seinäjoki-sali
Seinäjoen kaupunginorkesteri
Suomalaiset sävelhelmet
Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkesterit
Ossi Tanner, piano
Jean Sibelius: Karelia-sarja op.11
Ann-Elise Hannikainen: Pianokonsertto
Jean Sibelius: Sinfonia nro 6 d-molli op. 104
Vaasan kaupunginorkesteri
14.12.2023
18:00
Lakeuden Risti Seinäjoki
Seinäjoen kaupunginorkesteri
Klassinen joulu
A Different Trend
Tuomas Rousi, kapellimestari
Johanna Kärkkäinen, huilu
Ilkka Turtiainen, oboe
Krister Aho, klarinetti
Jouko Viljanen, fagotti
Seppo Istukaissaari, käyrätorvi/solistiosuus
Antti Laasanen, 1. viulu
Elisa Järvelä, 2. viulu
Ilkka Vainio, alttoviulu
Jussi Peltonen, sello
Kari Jussila, kontrabasso
J. S. Bach: Contrapunctus 6. Die Kunst der Fuge contrapunctus 6, sov. Riikka Talvitie (2011)
Takahiro Sakuma: Phenomena 2 (2005)
Dario Maggi: A Different Trend (2011)
Hiroshi Nakamura: Tenebrae Factae Sunt (2011)
Paolo Boggio: The Angel of Loneliness (2008)
J. S. Bach: Contrapunctus 7. Fuga a 4 voci per, Augmentationem et Diminutionem, sov. Riikka Talvitie (2011)
- Kansainvälinen kamarimusiikkisävellyskilpailu Chamber Music Seinäjoki 2005/2008/2011
Atso Almila & Teemu Honkanen
Tangomarkkinat 17
Teemu Honkanen
Tangokuninkaalliset 2003
Tangomusiikkia
Atso Almila
Seinäjoen tyttökuoro, valm. Tuulikki Orrenmaa
Elokuva- ja musikaalisävelmiä
Atso Almila
Tangomusiikkia
Vuoden 2001 tangokuninkaalliset
Erkki Räsänen, Mira Sunnari ym.

Osoite
Keskuskatu 32 A
60100 Seinäjoki
(06) 420 2924
Fax (06) 420 2940
info[at]skor.fi
www.skor.fi
Taiteellinen johtoryhmä - Taiteellinen Trio
Emilia Alho, Antti Laasanen, Janne Ahtonen, Jarmo Anttila
Intendentti
Heli Lahti
044 550 2970
Talouspäällikkö
Paula Pitkäkoski
(06) 420 2922
Toimistosihteerit
Paula Loukola
(06) 420 2923
Airi Rummukainen
(06) 420 2924
Nuotistonhoitaja
Markku Anttila
045 134 1201
Järjestäjä
Esa Viitala
044 752 4905
Perustamisvuosi 1936
Koko: 10-48 muusikkoa
Konserttipaikka
Seinäjoki-sali, 410 paikkaa
Pääsyliput
www.lipputoimisto.fi
(06) 420 2924