
Pori Sinfonietta
Porin Soitannollinen Seura perusti orkesterin Poriin jo vuonna 1877. Viidentoista amatöörisoittajan voimin orkesteri soitti silloin etupäässä viihde- ja tanssimusiikkia. Klassinen musiikki tuli ohjelmistoon vuonna 1902.
Porin kaupunginorkesteri, nykyiseltä nimeltään Pori Sinfonietta, syntyi vuonna 1938, kun Porin amatööriorkesterin ja Porin Orkesteriyhdistyksen soittajistot yhdistettiin. 1970-luvun lopulla kaikki soittajat olivat päätoimisia ammattimuusikoita.
Pori Sinfonietta toimii monipuolisesti kotikaupungissaan ja tekee vierailukonsertteja ympäröivään maakuntaan sekä eri puolille Suomea. Orkesterin ohjelmistoon kuuluvat niin sinfonia-, kamari- ja kirkkokonsertit kuin viihde- ja lastenkonsertitkin.
Pori Sinfoniettan kapellimestareina ja taiteellisina johtajina ovat toimineet Arvo Airaksinen, Juhani Numminen, Hannu Koivula, Juhani Lamminmäki, Ari Rasilainen ja taiteellisena koordinaattorina Petri Sakari. Vuosina 2006-2012 kapellimestarina oli Jukka Iisakkila, 2012-2016 ylikapellimestarina Jan Söderblom ja 2016-2018 Janne Nisonen. Vuosina 2018-2024 Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina toimi Tibor Bogányi.
Orkesterin vakiintuneita yhteistyökumppaneita ovat mm. Porin Palmgren-konservatorio ja maakunnan muut musiikkioppilaitokset, paikalliset kuorot, kuten Porin Filharmoninen kuoro ja musiikkiluokkien kuoro sekä paikalliset oopperayhdistykset, Sataooppera (aiemmin Porin Ooppera) ja Satakunnan musiikkijuhlat.
Pori Sinfoniettan uusimmat levytykset sisältävät Selim Palmgrenin kaikki viisi pianokonserttoa Jan Söderblomin johdolla. The River -SACD (ALBA ABCD 385) sisältää Pianokonsertot 1-3 solistina Henri Sigfridsson ja April -SACD (ALBA ABCD 400) sisältää Pianokonsertot 4 ja 5 solistina Janne Mertanen.
28.5.2025
19:00
Promenadisali
Pori Sinfonietta
All Stars -gaalakonsertti
Laura Mikkola, piano
Lara Lev, viulu
Ion Buinovschi, viulu
Tibor Boganyi, sello
Pentti Hietanen, laulu
Gabriel Fauré: Masques et bergamasques op. 112; 1. Ouverture
7. Gavotte
Camille Saint-Saens: Africa op.89 pianolle ja orkesterille
Camille Saint-Saens: La Muse et le Poète op. 132 viululle, sellolle ja orkesterille
Sergei Rahmaninov: Vocalise op. 34 nro 14 viululle ja orkesterille
Unto Mononen: Satumaa
Gualtiero Malgoni: Hopeinen kuu
Agustín Lara: Granada
Zoltan Kodály: Nyári esté, Summer Evening
Yhteistyössä Pori Chamber -festivaali
12.6.2025
19:00
Keski-Porin kirkko
Pori Sinfonietta
Pori Organ -festivaali
Kamil Mika, urut
mm. Mieczyslaw Surzynski: Urkukonsertto op. 35
Kausikorttikonsertti 8
Kymppikorttikonsertti
Liput: 31e/ 25e/10e
Barbara Hendricks
Jan Söderblom, kapellimestari
Barbara Hendricks, solisti
Hectror Berlioz:
Herminie H 29
Les Nuits d'été Op. 7 H 81
Cléopatre H 36
April
Jan Söderblom, kapellimestari
Janne Mertanen, piano
Palmgren Selim:
Piano concerto No.4 Op.85 "April"
Piano concerto No. 5 Op. 99
A Pastorale in three scenes, Op. 50
Exotic March
The River
Jan Söderblom, kapellimestari & viulu
Henri Sigfridsson, piano
Selim Palmgren: Piano Concerto No. 2 Op. 33 "The River”
Selim Palmgren: Piano Concerto No. 1 Op. 13
Selim Palmgren: Piano Concerto No. 3 Op. 41 "Metamorphoses”
Selim Palmgren: Pieces for violin and piano op. 78
Deus Protector Noster
Jukka Linkola, kapellimestari
Jan Lehtola, urut
Jukka Perko, saksofoni
Porin Filharmoninen kuoro, valm. Ognian Vassilev
Jukka Linkola: Deus Protector Noster

Osoite
Yrjönkatu 15 A 5. krs (Teljäntori)
28100 Pori
044 701 1096
www.pori.fi/sinfonietta
Ylikapellimestari
Tibor Bogányi
Intendentti
Leena Harmaala
044 701 1097
Tuottaja-tiedottaja
Ilona Koskimäki
044 701 1072
Toimistonhoitaja
Anja Randén
044 701 1102
Nuotistonhoitaja-järjestäjä
Kirsti Tuuri
044 701 1098
Orkesterijärjestäjä
Jussi Pajala
044 701 9325
Muusikot
sinfonietta.valtuuskunta[at]pori.fi
Perustamisvuosi 1938
(kunnallistettu1955)
Koko 31 muusikkoa
Konserttipaikat
Promenadikeskus,
688 paikkaa, Yrjönkatu 17
Keski-Porin kirkko,
1500 paikkaa
Pääsyliput
Lippu.fi - Pori Sinfonietta