Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin Beethoven-sarja käynnistyy syksyllä 2018

Julkaistu 16.8.2018


- Beethovenin sinfoniat kuullaan Kokkolassa tähtikapellimestareiden johdolla

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) tekee kulttuuriteon tuodessaan kaikki Ludwig van Beethovenin (1770—1827) yhdeksän sinfoniaa keskipohjalaisyleisön kuultavaksi 2018-2020. Sarja tarjoaa ensimmäistä kertaa alueemme historiassa mahdollisuuden tutustua tähän musiikkiaarteistoon kokonaisuudessaan: esimerkiksi 9. sinfonia, ”Oodi ilolle”, kuullaan nyt ensimmäistä kertaa Kokkolassa. Sarjan kapellimestareina ovat suomalaiset huippunimet Sakari Oramo, Klaus Mäkelä,John Storgårds ja Juha Kangas.

Sarja alkaa syyskaudella 2018 (1. ja 2. sinfonia) ja jatkuu vuonna 2019 (kevätkaudella sinfoniat 3—4, syyskaudella 5—6). Beethovenin syntymän 250- ja Kokkolan kaupungin 400-vuotisjuhlavuotena 2020 esitetään kevätkaudella 7. ja 8. sinfonia sarjan huipentuessa syyskuussa yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa esitettävään yhdeksänteen sinfoniaan.

Beethovenin sinfoniat ovat länsimaisen kulttuuriperinnön kulmakiviä, käännekohta, johon koko 1800-luvun orkesterimusiikki peilautui, ja jonka vaikutus ulottuu suuresti myös musiikkielämän rajojen ulkopuolelle. Konserttisarjaan on liitetty myös luentosarja, jossa tuodaan esiin mm. musiikin- ja taidehistorian sekä yleisen historian ilmiöitä sekä psykologian näkökulma Beethovenin tuotantoon ja persoonaan. Luennoitsijoiksi saapuu alan kotimaisia huippuasiantuntijoita.

Myös KPKO:n työ lasten ja nuorten parissa näkyy läpi konserttisarjan. Esimerkiksi Beethovenin ehkä tunnetuimpien sinfonioiden, viidennen (Kohtalonsinfonia) ja kuudennen (Pastoraalisinfonia) syksyllä 2019 tapahtuvan esityksen yhteydessä järjestetään koululaisille osallistava, workshop-tyyppinen projekti.

KPKO:n Beethoven-sarja käynnistyy Kokkolan Snellman-salissa perjantaina 28.9. jolloin Sakari Oramon johtamassa konsertissa 1. sinfonian lisäksi kuullaan Beethovenin Coriolanus-alkusoitto sekä Hans Gálin Sarja alttoviululle ja orkesterille.

 

Takaisin