Erikoislaatuiset konsertit soinnin sylissä 12.1.

Julkaistu 9.1.2019

Jan_Soderblom4

Kapellimestari Jan Söderblom johdattaa orkesterin keskellä istuvia kuulijoita jousiorkesteriohjelmiston helmien äärelle

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin (KPKO) kausi alkaa aivan uuden tyyppisillä konserteilla. Keski-Euroopassa suurta suosiota saavuttanut Mittendrinnen-konserttiformaatti tuo yleisön orkesterin keskelle ja sisälle, ja tätä kautta musiikki avautuu kuulijalle aivan uudella tavalla ja yleisö pääsee kuulemaan KPKO:n soinnin vivahteita sisältäpäin, kuin soinnin sylistä.

Soinnin sylissä -konsertti kuullaan Kokkolan Snellman-salilla lauantaina 12.1. kahdesti (klo 16 ja 19). Epätavallisesta asetelmasta johtuen paikkoja on rajatusti, ainoastaan 60 per konsertti. Konsertit johtaa kapellimestari Jan Söderblom. Alun perin viulistina uraa tehnyt Söderblom on toiminut useiden orkestereiden vierailevana konserttimestarina, ja soittaa vuodesta 2014 lähtien Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä konserttimestarina. Kapellimestarina Söderblom on johtanut niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia eturivin orkestereita. Hän on myös johtanut produktioita mm. Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ja Suomen Kansallisoopperassa. Kokkolalaisyleisölle Söderblom on tuttu niin kapellimestarina kuin solistina, hän on esiintynyt KPKO:n kanssa monesti. 

Ohjelma tarjoaa monipuolisen kattauksen jousiorkesterimusiikkia; Mozart-soitostaan tunnettu KPKO esittää tällä kertaa Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) tuotannosta kepeän F-duuri-divertimenton KV 138. Uudempaa musiikkia ja erityistä äänimaailmaa tarjoilee Harri Vuoren (s.1957) teos Lentoon vuodelta 2015, jossa säveltäjä kuvailee neljän joutsenen lentoonlähtöä. Einojuhani Rautavaaran (1928-2016) teoksessa Pelimannit Rautavaara on hakenut inspiraatiota vanhoista modaalisista pelimannimelodioista. 

Barokkia edustaa säveltäjämestari Johann Sebastian Bachin (1685-1750) 1. osa Brandenburgilaisesta konsertosta nro 3. Norjalaiselta kansallisromantikolta, Edvard Griegiltä (1843-1907) kuullaan jousiorkesteriversio alun perin Vinjen runoon sävelletystä laulusta, eleginen Kevät. Englantilaissäveltäjä Benjamin Brittenin (1913-1976) tuotantoa edustaa Sarabande hänen teoksestaan Simple Symphony, joka perustuu silloisen nuoren säveltäjän vielä varhaisempiin teoksiin. Konsertti päättyy Pjotr Tšaikovskin (1840-1893) rakastetun ja elämäntäyteisen Serenadin op. 48 finaaliin (Tema russo).

Kaikki yleisöpaikat löytyvät tällä kertaa orkesterin keskeltä. Tarkoituksena on, että kuulijat tauon jälkeen vaihtavat paikkaa keskenään, jotta konserttikävijä saa niin monipuolisen kokemuksen kuin mahdollista. Teosten taustaa ja sisältöä sekä kuuntelun kannalta merkillepantavia asioita yleisölle avaa konsertin aikana kapellimestari Söderblom.  

 

Takaisin