Oulu Sinfonian tähtinä Nuoret solistit

Julkaistu 15.5.2019

Nuoret solistit Oulu

Oulu Sinfonian Nuoret solistit -konsertti esittelee kahdeksan nuorta tulevaisuuden tähteä. Solisteiksi valitut oululaiset musiikinopiskelijat tähtäävät ammattimuusikoiksi. Ohjelmassa on teoksia, jotka soivat harvoin orkestereiden ohjelmissa.

Oulu Sinfonia elvyttää vanhan perinteen järjestämällä ensimmäisen kerran vuosikymmeniin Nuoret solistit -konsertin. Konsertin johtaa orkesterin ylikapellimestari Johannes Gustavsson. Oulu Sinfonialla on pitkät perinteet lasten- ja perhekonserttien järjestäjänä. "TuttiJutun ja lasten konserttien rinnalle olen kaivannut yhteyttä taitaviin nuoriin muusikoihin, jotka ovat ehtineet harrastuksessaan jo melko pitkälle ", Gustavsson toteaa.

Koesoiton ikärajoissa laulajat saivat olla enintään 25-vuotiaita ja muut enintään 19-vuotiaita. Osallistujien määrä ja korkea laatu ilahdutti valitsijaraatia, jossa istuivat ylikapellimestarin lisäksi klarinetin äänenjohtaja Markku Korhonen, soolosellisti Arto Alikoski ja  intendentti Leena Pälli.

Koesoittoon ilmoittautui yhteensä 29 lahjakasta nuorta, heistä kahdeksan oli laulajia. Konsertin solisteiksi valittiin kaikkiaan yhdeksän musiikin opiskelijaa. "Toteutamme kahdeksan nuoren kanssa kiinnostavan konserttiohjelman", Johannes Gustavsson sanoo.

Oulu Sinfonian Nuoret solistit 21.5.

Viulu
Lilja Haatainen (8)

Sello
Alli Mankkinen (14); Pekka Smolander (16)

Huilu
Iida Lappi (17)

Piano
Arttu Nevala (17); Eerika Näsänen (18)

Sopraano
Jenni Hietala (24); Iida Lehtonen (25)


Madetojan sali 21.5. klo 19
Johannes Gustavsson, kapellimestari
Edouard Lalo: Symphonie espagnole op. 21
Madetoja: Luulit ma katselin sua
Hannikainen: Rannalla istuja
Šostakovitš: Sellokonsertto nro 1: Allegretto
Kabalevski: Pianokonsertto nro 3: Allegro molto
de Bériot: Scène de Ballet op. 100
Chaminade: Concertino op. 7
Fauré: Elegia op. 24
Puccini:  ”Si, mi chiamano Mimi…” (Mimi) oopp. La Bohème
Rahmaninov: Pianokonsertto nro 2: Moderato

Konsertin kesto n. 1h 40 min sis. väliajan

 

Takaisin