Wozzeck on 1900-luvun vaikuttava mestariteos

Julkaistu 14.3.2019

Wozzek

 

Alistetun sotamiehen tarina Wozzeck nähdään Kansallisoopperassa Sir David McVicarin kiitettynä ohjauksena, joka sai ensi-iltansa Chicagossa marraskuussa 2015. Kansallisoopperan ensi-ilta on 22. maaliskuuta kapellimestari Hannu Linnun johdolla.

 

Alban Bergin Wozzeck kantaesitettiin Berliinissä 1925. Vielä lähes sata vuotta kantaesityksen jälkeen teos on edelleen hätkähdyttävän ajankohtainen. Tarina kertoo alistetusta sotamies Wozzeckista, joka on häikäilemättömän hyväksikäytön ja yhteiskuntajärjestelmän uhri. Huolehtiakseen rakastetustaan Mariesta ja heidän yhteisestä lapsestaan Wozzeck koettaa ansaita rahaa milloin parturoimalla, milloin tohtorin koekaniinina. Marie kuitenkin kiinnostuu rykmentinrumpalista, ja Wozzeck päätyy epätoivon vallassa tappamaan Marien ja lopulta itsensä.

 

Wozzeck on raivoisa tuskanhuuto, joka kumpuaa turhautumisesta ihmisen arvon unohtaneeseen yhteiskuntaamme ja jää kaikumaan vielä pitkään esiripun laskeuduttua. Wozzeck ja Marie ovat neuvottomia maailmassa, jossa elämää kehystää köyhyys, välinpitämättömyys ja epäoikeudenmukaisuus”, kuvailee ohjaaja Sir David McVicar. Tuotanto sai ensi-iltansa Chicagon Lyric Operassa marraskuussa 2015 ja on sen jälkeen nähty myös Genevessä.

 

Libreton Berg kirjoitti itse Georg Büchnerin näytelmän Woyzeck pohjalta. Berg näki näytelmän Wienissä vuonna 1914, vain muutamia viikkoja ennen maailmansodan kauhuja. Näytelmän uudenlainen näkemys ihmisen osasta ahdistavassa maailmassa sopi erityisen hyvin juuri siihen aikaan. Berg totesikin esityksen jälkeen: ”Eikö se ole fantastinen ja uskomaton? Jonkun pitää säveltää se!”

 

Yksitoista vuotta myöhemmin kantaesitettiin Bergin ooppera Wozzeck. Sodan myötä vanhat valtiot ja vanhat arvot olivat väistyneet ja uuteen maailmaan tarvittiin uudenlainen ooppera. Uutta oli paitsi realistinen aihe, myös oopperan musiikki: se on suurilta osin atonaalista, mutta Berg säilytti kuitenkin klassisen rakenteen.

 

Sotamies Wozzeckin rajua tarinaa sävyttävät moneen kertaan palkitun Vicki Mortimerin suunnittelemat lavastus ja puvut. Esitykset johtaa Hannu Lintu. Wozzeckin roolissa nähdään Olafur Sigurdarson, Mariena Helena Juntunen ja Rykmentinrumpalina Daniel Brenna. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Tapani Plathan, Hubert Francis ja Anna Danik.

 

Alban Berg: Wozzeck

Ensi-ilta 22.3.2019 klo 19

Muut esitykset 27.3., 29.3., 4.4., 9.4., 25.4., 27.4.

 

Takaisin