Mikkelin kaupunginorkesteri tunnelmoi keltaisessa salissa

Julkaistu 8.5.2019

Mikkelinko_portaat

Torstaina 9.5.2019 klo 19 Mikkelin kaupunginorkesteri esiintyy Mikkelin Lääninhallitusrakennuksen Keltaisessa salissa konserttimestarimme Jyrki Lasonpalon johdolla. Ohjelmassa kuullaan Vivaldin Concerto grosso kahdelle viululle d-molli RV 565, Mozartin tunnetuimpiin lukeutuva Eine Kleine Nachtmusik sekä Mendelssohnin nuoruuden mestariteos Jousioktetto Es-duurissa.

Konsertin avaa Antonio Vivaldin Concerto grosso d-mollissa. Se edustaa sävellystyyppiä, jossa solisti tai useammasta soittajasta koostuva solistiryhmä vuorottelee omilla osuuksillaan säestävän orkesterin kanssa.

W.A. Mozartin Eine Kleine Nachtmusik lienee eräs maailman tunnetuimmista klassisen musiikin teoksista. Eine Kleine Nachtmusik (Pieni yösoitto) syntyi samoihin aikoihin, kun Mozart työsti kiivaasti Don Giovanni - oopperaansa. Musiikki on siroa, eleganttia ja sen muotorakenteet hipovat täydellisyyttä.

Väliajan jälkeen on vuorossa toisen lapsineron, Felix Mendelssohnin kamarimusiikkiklassikko Oktetto op. 20. Kahdeksalle jousisoittajalle sävelletty teos valmistui vuonna 1825 säveltäjän ollessa vain 16-vuotias. Jousisoittimille hieman erikoisempaan sävellajiin, Es-duuriin kirjoitettu Oktetto on noussut 1800-luvun kamarimusiikkisävellysten arvostetuimpaan kärkeen nuoruuden innollaan, loistokkuudellaan ja teknisellä taidokkuudellaan.

Tähän konserttiin on rajallinen määrä pääsylippuja saatavilla, joten suosittelemme varaamaan lipun ajoissa. Konsertin väliaikatarjoilusta vastaa Mikkelin seudun omaishoitajat ja läheiset ry. Väliaikatarjoilun tuotot menevät järjestön hyväntekeväisyyteen.

 ILTASOITTO KELTAISESSA SALISSA
to 9.5.2019 klo 19, Lääninhallitusrakennus                                                          
Jyrki Lasonpalo, konserttimestari

Vivaldi: Concerto grosso d-molli RV 565
Mozart: Eine Kleine Nachtmusik
Mendelssohn: Oktetto Es-duuri op. 20

 

Takaisin