Kuopion kaupunginorkesterin konsertit perutaan toukokuun loppuun saakka

Julkaistu 16.3.2020

Lippurahoja voi lunastaa takaisin lippujen ostopaikasta

Kuopion kaupunginorkesterin kaikki kevätkauden konsertit perutaan toukokuun loppuun saakka. Konserttien peruuttaminen noudattaa Suomen hallituksen antamia suosituksia sekä aluehallintoviraston antamia määräyksiä yleisötilaisuuksien peruutuksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Lippurahat voi lunastaa takaisin lippujen ostopaikasta.

Kuopion kaupunginorkesterin konsertit perutaan toukokuun loppuun saakka. Peruuttaminen koskee kaupunginorkesterin kaikkia konsertteja yleisömäärästä riippumatta.

Suomen hallitus on torstaina 12.3.2020 antanut suosituksen yli 500 hengen yleisötilaisuuksien peruuttamisesta 31.5.2020 saakka koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Aluehallintovirastot ovat 13.3.2020 antaneet määräykset, joiden mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuudet kielletään 12.4.2020 asti. Määräys astuu voimaan välittömästi. Kuopion kaupunginorkesteri noudattaa molempia linjauksia.

Kuopion kaupunginorkesteri pitää huolta asiakkaistaan ja kantaa vastuunsa siitä, että tapahtumat ovat yleisölle turvallisia. Kaupunginorkesteri pyytää tässä erittäin poikkeavassa ja valitettavassa tilanteessa kaikilta asiakkailtamme kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Orkesteri seuraa aktiivisesti tilannetta ja tiedottaa toiminnastaan lisää mahdollisimman pian.

Asiakkaat voivat lunastaa kaupunginorkesterin lippuja takaisin siitä myyntipaikasta, josta liput on ostettu. Palvelumaksuja ei palauteta. Kausikorttilaisille hyvitetään lippurahat toteutumattomien konserttien määrän mukaan. Kuopion Musiikkikeskuksen lipunmyynti palvelee toistaiseksi normaalisti ma-pe klo 12-17 palvelunumero 0600 96100 (1,98 €/min. + pvm).

Kaupunginorkesterin pääasialliset tiedotuskanavat ovat www-sivut osoitteessa www.kuopionkaupunginorkesteri.fi sekä Facebook-sivut osoitteessa www.facebook.com/kuopionkaupunginorkesteri. Emme vastaa yksittäisiin tiedusteluihin Kuopion Musiikkikeskuksen asiointisähköpostin kautta.

Kuopion Musiikkikeskus tiedottaa koronaviruksen vaikutuksista tapahtumiinsa sivulla: https://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/uutinen/koronaviruksen-vaikutukset-kuopion-musiikkikeskuksen- toimintaan/.

 

Takaisin