Kapellimestari, viulisti Jukka Untamala aloittaa Lohjan Kaupunginorkesterin uutena taiteellisena johtajana syksyllä 2020.

Julkaistu 8.4.2020

Jukka_Untamala

Lohjan kaupunginorkesterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu viulisti-kapellimestari Jukka Untamala. Untamala aloittaa uudessa roolissaan 1.8.2020. 

Jukka Untamala kuuluu maamme musiikkielämän mielenkiintoisten moniottelijoiden joukkoon ja on tunnettu kapellimestarina, kamarimuusikkona, viulistina, sekä konserttisarjojen ja festivaalien innovatiivisena suunnittelijana. Hän on mm. Kamus-kvartetin alkuperäisjäsen ja Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja yhdessä kvartetin jäsenten kanssa.

“Näinä haastavina aikoina tuntuu lohdulliselta luoda katsetta tulevaisuuteen. Olen erittäin onnellinen uudesta nimityksestä, ja odotan innolla tulevaa yhteistyötä. Orkesterin poikkeuksellinen monipuolisuus on tehnyt suuren vaikutuksen, odotankin, että pääsemme yhdessä kehittämään Lohjan kulttuuritoimintaa entistä rikkaammaksi ja luomaan elämyksellisiä konsertteja yleisöllemme!”

Lohjan Kaupunginorkesteri aloittaa kautensa Karjalohjan Kesäkonsertilla 15.8.2020. Syksyn koko ohjelma julkaistaan toukokuussa 2020. 

Näinä vaikeina aikoina orkesteri ja uusi taiteellinen johtaja toivottavat kaikille voimia ja jaksamista. Pysykäämme terveinä ja luokaamme toiveikas katse tulevaan! 

Tervetuloa konsertteihin! 

Lohjan Kaupunginorkesteri/ vs. Intendentti Heidi Ketola / Jukka Untamala
orkesteri.lohja.fi
www.jukkauntamala.fi

 

Takaisin