Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES 2007-2009

Julkaistu 8.10.2007

Kustannusvaikutus

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen sopimuskorotukset ja samapalkkaisuuden edistämistoimenpideohjelma nostavat palkkakustannuksia sopimuskauden aikana keskimäärin 11,9 %. Kustannukset vaihtelevat eri kunnissa ja kuntayhtymissä riippuen henkilöstörakenteesta. Toisen kalleusluokan kunnissa kustannusvaikutus on keskimääräistä suurempi.

KVTES -alueella sopimuskorotukset nostavat palkkoja vuonna 2008 keskimäärin 5,6 % ja vuonna 2009 keskimäärin 3,3 % edellisen vuoden vuosikeskiarvoon verrattuna.

Palkankorotukset KVTES-alueella 2007–2009

1.10.2007
Yleiskorotus 54 euroa/kk tai vähintään 3,4 %, perhepäivähoitajilla 3,8 %.

Kertaerä 270 euroa
270 euron kertaerä joulukuussa. Erä on tarkoitettu työntekijöille, joiden palvelussuhde on jatkunut keskeytymättä vähintään 4 kuukautta ja on edelleen voimassa ja jolle maksetaan palkkaa joulukuulta. Kertaerä maksetaan myös järjestäytymättömille. Kertaerää ei makseta niille, jotka olivat 1.10.2007 Tehyn jäseniä.

1.3.2008
Samapalkkaisuuserä, jonka kustannusvaikutus on KVTES alueella keskimäärin 1,8 %. Samana ajankohtana on käytössä myös paikallinen järjestelyerä 0,5 %.

1.9.2008
Yleiskorotus 2,4 %

1.5.2009
Paikallinen järjestelyerä 0,3 %
ja samapalkkaisuuserän paikallinen järjestelyerä 0,5 %.

1.9.2009
Yleiskorotus 2,4 %

Henkilökohtaisia lisiä
korotetaan 1.10.2007 3,4 %:lla, 1.9.2008 2,4 %:lla ja
1.9.2009 2,4 %:lla. Myös vähimmäispalkkaan tulee yleiskorotus näinä ajankohtina

Kalleusluokka II poistuu 1.3.2008 lukien KVTES-palkkahinnoittelusta. Muutos koskee eräitä sivistystoimen sekä eräitä sosiaalihuollon ja päivähoidon henkilöstön palkkahinnoitteluja.

Samapalkkaisuuserä

Samapalkkaisuuden edistämistä ja palkkakilpailukyvyn ylläpitämistä vuosina 2008 ja 2009 koskevan pöytäkirjan tavoitteena on kaventaa miesten ja naisten perusteettomia palkkaeroja ja ylläpitää kunnallisten työnantajien palkkakilpailukykyä kilpailtaessa koulutetusta työvoimasta.

Erän kustannusvaikutus vaihtelee eri sopimusaloilla (KVTES, OVTES, LS, TS ja TTES) johtuen 1.3.2008 käytettävän samapalkkaisuuserän määräytymisperusteesta. Erän kustannusvaikutus vaihtelee merkittävästi kunnan tai kuntayhtymän henkilöstörakenteesta riippuen.

Sopimuksiin sisältyy kaksi samapalkkaisuuserää: 1.3.2008 ja 1.5.2009 maksettava. 1.3.2008 samapalkkaisuuserän suuruus on laskettu ottaen huomioon kunkin sopimusalan naisvaltaisuus ja tutkinnon suorittaneiden naisten suhteellinen osuus.

KVTES alueella erän suuruus on 1.3.2008 valtakunnallisesti laskettuna 1,8 % kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkasummasta. Erä on käytetty tiettyjen palkkahinnoittelukohtien peruspalkan tarkistuksiin (2,6 %:lla tai 1,3 %:lla). Lisäksi kaikkien niiden työntekijöiden henkilökohtaisia tehtäväkohtaisia palkkoja, joiden palkka määräytyy niiden palkkahinnoittelukohtien mukaan, joihin on tehty samapalkkaisuustarkistus, korotetaan samoilla korotusprosenteilla (2,6 %:lla tai 1,3 %:lla).

1.5.2009 käytetään toinen samapalkkaisuuserä, jonka suuruus on 0,5 %, ja joka käytetään paikallisesti tehtäväkohtaisten palkkojen ja henkilökohtaisten lisien tarkistuksiin.

Luottamusmiehet

Pääluottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään neljännesvuosittain sopimuksessa jo aiemmin mainittujen tietojen lisäksi uusista työntekijöistä tieto palvelusuhteen laadusta (toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen) ja määräaikaisuuden perusteesta, mikäli palvelussuhde kestää vähintään 30 kalenteripäivää. Muutos tulee voimaan 1.10.2008.

Suositusta pääluottamusmiehelle annettavasta vapautuksesta on tarkistettu. Vapautusta annetaan keskimäärin työpäivä viikossa 120–135 viranhaltijaa/työntekijää kohden. Myös pääluottamusmiehen korvauksia on tarkistettu. Tehtävistään kokonaan vapautetun luottamusmiehen tehtäväkohtaista palkkaa on tarkistettu ja tarkistetaan yleiskorotusta vastaavasti myös 1.9.2008 ja 1.9.2009.

8.10.2007

 

Takaisin