

Oulun valtakunnallinen alttoviulukilpailu huipentuu orkesterifinaaliin
Julkaistu 16.9.2022
Valtakunnallinen alttoviulukilpailu järjestetään tänä vuonna Oulussa. Oulu Sinfonia esiintyy nuorten solistien kanssa kaksipäiväisessä loppukilpailussa, jota on mahdollista seurata striimin kautta.
Vuodesta 1991 järjestetty kansallinen alttoviulukilpailu käydään 16.–23. syyskuuta Oulussa. Viikon kestävä uurastus huipentuu kaksipäiväiseen loppukilpailuun 22.9. ja 23.9., kun finaaliin valitut soittajat esiintyvät kapellimestari Erkki Lasonpalon johtaman Oulu Sinfonian solisteina. Vuosien ajan Tampereella käyty kilpailu muutti tänä vuonna pohjoiseen.
”On upeaa, että saamme mahdollisuuden tehdä Oulu Sinfonian kanssa yhteistyötä”, kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Taru Lehto sanoo. ”Koko Suomen kattava kilpailuiden verkosto on iso asia. Alueellinen yhdenvertaisuus on minulle myös henkilökohtaisesti tärkeää.” Rovaniemellä asuva Lehto on Lapin musiikkiopiston alttoviulunsoitonopettaja ja toiminut vuodesta 1996 Lapin kamariorkesterin sooloaltistina.
Loppukilpailuun valitut kilpailijat ovat valinneet esitettäväksi joko Franz Anton Hoffmeisterin tai Carl Stamitzin alttoviulukonserton. Teokset ovat syntyneet 1700-luvun lopulla ja kuuluvat wieniläisklassisen tyylin puhtaimpiin edustajiin. Lehto uskoo, että tarjolla olleet konsertot houkuttelivat myös nuorempia lahjakkuuksia osallistumaan.
”Tämä voi olla monille nuorille ensimmäinen kerta orkesterin solistina. Emme halunneet rajata osallistumisintoa uudemmilla ja suuremmilla teoksilla, jotka saattaisivat olla vielä liian vaativia. Finaalin konserttoja soitetaan monissa koesoitoissa orkesteripaikkoihin, ja ne paljastavat kyllä peruskvaliteetit, kuten puhtauden, artikulaation ja fraseerauksen.”
Toisena teoksena finalistit esittävät jazzmuusikko, vibrafonisti Panu Savolaiselta kilpailua varten tilatun sävellyksen alttoviululle ja lyömäsoittimille.
”Se on rytmisempi ja kamarimusiikillisempi, ja vaatii täysin toisentyyppistä soittimen käsittelyä”, Lehto kuvailee. ”Koska teos on eri aikakautta ja orkesterin sijasta vastaparina on toinen ihminen, alttoviulistin pitää lähestyä musiikkia ja instrumenttia aivan eri kulmasta.”
Lopullisen päätöksen palkituista tekee tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii Jouko Mansnerus. Muina jäseninä ovat Yuval Gotlibovich, Anna Kreetta Gribajcevic, Diemut Poppen ja Lars Anders Tomter.
Kilpailu vai konsertti?
Vaikka loppukilpailu kuuluu Oulu Sinfonian kausiohjelmaan, sen lataus poikkeaa tavanomaisesta konsertista. Kumpanakin iltana kuullaan kaikkia finalisteja. Kilpailijat soittavat toisena iltana konserton ja toisena kamarimusiikkiteoksen. Koska konserttoja vain kaksi, on mahdollista, että saman illan aikana kuullaan sama konsertto usealta eri soittajalta. Yleisökin kuuntelee musiikkia ehkä eri korvilla.
”On luonnollista, että eri tulkintoja samasta kappaleesta tulee vertailtua”, Lehto sanoo. ”Etenkin Savolaisen uutuusteoksesta kuullaan varmasti hyvin erilaisia esityksiä, koska sille ei ole vakiintunut mitään tiettyä tapaa tulkita.”
Soitonopettajana, nuoruudessaan kilpailuja käyneenä alttoviulistina ja kilpailutoimikunnan puheenjohtajana Lehto haluaa muistuttaa, että myös Oulun valtakunnallisessa alttoviulukilpailussa tärkeintä on itse matka eivätkä niinkään lopputulokset.
”Alttoviulisteille tärkeintä on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Kilpailu järjestetään nuorten hyväksi, ja me olemme kaikkien tukena kannustamassa heitä parhaimpaansa. Joillain heistä saattaa olla takanaan jo vuosikymmenten työ, mutta tämäkin kilpailu on vain yksi askelma. Seuraavalla viikolla harjoittelu jatkuu.”
Loppukilpailu on kaksipäiväinen. Samalla lipulla pääsee sekä torstain 22.9. että perjantain 23.9. konserttiin.
Oulun valtakunnallinen alttoviulukilpailu 2022: Loppukilpailu I ja II
Yhteistyössä: Suomen alttoviuluseura ry
Torstai 22.09. klo 19.00
Perjantaina 23.09. klo 19.00
Madetojan sali
Erkki Lasonpalo, kapellimestari
Loppukilpailun finalistit
Oulu Sinfonia