Jonas Rannila aloittaa Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina kaksivuotisella sopimuksella

Julkaistu 26.3.2024

Kapellimestari-kuoronjohtaja Jonas Rannila on kutsuttu Porin kaupunginorkesterin seuraavaksi ylikapellimestariksi. Rannila aloittaa tehtävässä syyskaudella 2024.

Pori Sinfoniettan seuraava ylikapellimestari on Jonas Rannila, joka aloittaa kautensa kaksivuotisella sopimuksella syyskauden 2024 alusta. Sopimukseen sisältyy optiovuosi.

Rannila on yksi tämän hetken kysytyimmistä oopperakapellimestareista Suomessa. Hän toimii Opera BOXin musiikillisena johtajana ja Helsingin filharmonisen kuoron sekä Suomalaisen oratoriokuoron taiteellisena johtajana.

– On upeaa jatkaa Porissa yhteistyötä, joka on ollut käynnissä jo parin viime vuoden ajan: olen saanut johtaa useampia kuoro- ja näyttämöteoksia Pori Sinfoniettan kanssa, Rannila iloitsee.

– Olen otettu kutsusta Poriin. Oli helppo sanoa kyllä, kun tietää, että muusikot toivovat työskentelyä kanssani.

Kyseessä on Rannilan ensimmäinen orkesterin ylikapellimestaripesti.

– Olen uuden edessä. Olen tullut tunnetuksi ennen kaikkea suurten kuoroteosten ja oopperan kapellimestarina ja nyt pääsen kunnolla syventymään sinfoniaohjelmistoihin. Rohkeus suojelee!

Rannilan repertuaari musiikkiteatterin ja kuoro-orkesteriteosten kapellimestarina on maamme laajimpia. Rannila debytoi kapellimestarina Suomen kansallisoopperassa kaudella 2022–23 ja hän on vieraillut viime vuosina muun muassa Tampereen, Turun, Kuopion, Joensuun ja Mikkelin kaupunginorkesterien sekä Tapiola Sinfoniettan ja Kymi Sinfoniettan kapellimestarina.

Ohjelmistoajatuksia tuleville kausilleen Rannila alkoi hahmotella heti.

– On inspiroivaa suunnitella ohjelmistoa, joka on niin taiteellisesti minulle ja muusikoille mielekästä kuin samalla tietysti porilaisyleisölle mieluista kuultavaa! Ensimmäinen syksyni Porissa sisältää paljon sinfonista vokaalimusiikkia.

Ylikapellimestarikautensa ohjelmistoon Rannila lupaa tuttuja helmiä ja uusia tuulahduksia tämän hetken merkittäviltä säveltäjiltä.

– Teemana jatkamme linjaa, joka orkesterilla on ollutkin: suurten merkkiteosten sovitukset pienemmälle orkesterille. Toiveenani on myös erimuotoiset yhteistyöt eri Satakunnan alueen taidekentän toimijoiden kanssa. 

Jonas Rannila valmistui joulukuussa 2017 musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan kuoronjohto. Hän on opiskellut orkesterin- ja kuoronjohtoa lisäksi Leipzigissa. Rannilan kapellimestariopettajina ovat toimineet muun muassa professorit Roland Börger, Leif Segerstam, Florian Ludwig ja Barbara Rucha.

Syksyllä 2023 Rannila valittiin ainoana suomalaisena Klaus Mäkelän ja Sakari Oramon mestarikursseille Tukholman Kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ja Oslon filharmonisen orkesterin kanssa. Kaudella 2024–25 Rannila toimii kapellimestarina muun muassa Tampere-talon, Tampereen teatterin ja Tampere filharmonian Taru sormusten herrasta -suurtuotannossa. 

– On hienoa, että saamme tarjota Jonas Rannilalle hänen ensimmäisen ylikapellimestaripestinsä orkesterissa. Hänen kanssaan työskentely on ollut antoisaa ja niin orkesterin muusikot kuin myös hallinto ja tuotanto ovat tyytyväisiä ja iloisia alkavasta tiiviistä yhteistyöstä Jonaksen kanssa, sanoo Pori Sinfoniettan intendentti Leena Harmaala.

Rannila johtaa Pori Sinfoniettan tämän viikon pääsiäiskonsertin Ein deutsches Requiem, joka esitetään keskiviikkona 27.3. kello 19 Keski-Porin kirkossa ja pitkäperjantaina 29.3. kello 15 Paavalinkirkossa Helsingissä.

 

Pääsiäiskonsertti: Ein deutsches Requiem

Jonas Rannila, kapellimestari
Silja Aalto, sopraano
Heikki Kilpeläinen, baritoni
Suomalainen oratoriokuoro

Johannes Brahms: Ein deutsches Requiem op. 45 kuorolle, kahdelle solistille ja orkesterille

Konsertissa ei ole väliaikaa. Kesto n. 1 h 15 min.

Ke 27.3. klo 19 Keski-Porin kirkko
Liput: Lippu.fi ja ovelta
Peruslippu 30 € / eläkeläiset & työttömät 24 € / lapset & opiskelijat 10 € - opiskelijat ovelta 7 €
Kausikonsertti 6. Kymppikortti voimassa.

Pe 29.3. klo 15 Paavalinkirkko, Helsinki
Maksuton.

 

Lisätiedot sekä kuva-  ja haastattelupyynnöt:
Leena Harmaala, intendentti, Pori Sinfonietta, puh. 044 701 1097, leena.harmaala[at]pori.fi
Henrika Bäcklund, tuottaja-tiedottaja, Pori Sinfonietta, puh. 044 701 1072, henrika.backlund[at]pori.fi

 

Takaisin