SUOSIO:n lastenmusiikin tilausteosten sarja täydentyy

Julkaistu 17.3.2008

Wennäkosken uutuus Tampere Filharmonian UNICEF-konsertissa

Säveltäjä Lotta Wennäkosken uusi lastenlaulusarja Ämpärilumikki saa ensiesityksensä Tampere Filharmonian koko perheen UNICEF-konsertissa perjantaina 11. huhtikuuta Tampere-talossa. Laulusarjan päähenkilönä esiintyy tenori Petri Bäckström ja orkesteria johtaa Nils Schweckendiek.

Ämpärilumikki on yksi viidestä tuoreesta lastenmusiikkiteoksesta, jotka Suomen sinfoniaorkesterit ry tilasi säveltäjiltä Luovan säveltaiteen edistämissäätiön LUSESin, Alfred Kordelinin rahaston, Taiteen keskustoimikunnan ja Nylands svenska kulturfondetin tuella. Muut jo kantaesitetyt teokset ovat Jaakko Kuusiston orkesterisarja oopperasta Koirien Kalevala, Pekka Jalkasen teos Satakieli ja Riikka Talvitien teos Tammiston Niilo -junkkeri. Markus Fageruddin teos tuuballe ja orkesterille saa kantaesityksensa Vaasassa ensi syksynä.

Lotta Wennakosken Ämpärilumikin kehyskertomuksena pikkuvanha höpöttäjä Matti miettii itselleen sopivaa roolihahmoa naamiaisiin. Mukana Matin mielikuvituksen juoksussa on koko suuri sinfoniaorkesteri. Teoksen näyttämötoteutuksesta vastaa ohjaaja Jamie Mäkinen.

Laulusarjan hauskassa nimessä Lotta Wennäkoski yhdistää sarjan Lumikki-laulun ja avauslaulun, jossa Matti onkii ämpäristä. Ämpärilumikin laulujen tekstit ovat Hannele Huovin, Helvi Hämäläisen, Aale Tynnin ja Ilpo Tiihosen lastenrunoja.

- Sarjan laulujen esikuvina ovat olleet ne laulut, joita olen omille lapsilleni säveltänyt ja joita on laulettu unilauluina ja esitetty perhepiirissä merkkipäivinä. Tämä "kotiharjoittelu" on samalla laajentanut ajatustani säveltämisestä, kertoo Wennäkoski.

Tampere on tämän vuoden UNICEF-kaupunki ja Tampere Filharmonia yksi vuoden kummeista. Huhtikuun konsertissa yleisö voi antaa tukensa vuoden keräyskohteelle, Tansanian lapsille. Konsertissa myydään käsintehtyjä Anna- ja Toivo-nukkeja, joita hankkimalla voi myös tukea keräystä. UNICEF-vuoden terveisiä saapuu konserttiin tuomaan toinen UNICEF-kummi, Pikku Kakkosen tuttu Ransu-koira.

Konsertti alkaa klo 19 Tampere-talon Isossa salissa. Liput 19/13/8/perhelippu 40 euroa Tampere-talon lipputoimistosta ja Lippupalvelun myyntipisteistä. Lisätietoja www.tampere.fi/filharmonia

 

Takaisin