Säveltäjä Pehr Henrik Nordgren on kuollut

Julkaistu 25.8.2008

Säveltäjä Pehr Henrik Nordgren kuoli Vetelin sairaalassa 25.8. Hän oli syntynyt Saltvikissa Ahvenanmaalla 19.1.1944.

P.H. Nordgren teki poikkeuksellisen tiivistä yhteistyötä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa, jolle hän sävelsi merkittävän osan tuotannostaan. Pehr Henrik Nordgren toimi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ”nimikkosäveltäjänä” jo vuosia ennen kuin orkestereiden valtakunnallinen nimikkosäveltäjäprojekti käynnistyi.

Nordgren voitti vuonna 1969 Yleisradion sävellyskilpailun teoksellaan Neljä kuolemankuvaa (1968). Kaikkiaan hän sävelsi seitsemän sinfoniaa ja lähes 30 konserttoa.Nordgren perusti Kaustisen kamarimusiikkiviikon vuonna 1978. Hän toimi pitkään tapahtuman taiteellisena johtajana.

Nordgren oli säveltäjänä aktiivinen aivan viime kuukausiin saakka: vuonna 2007 häneltä kantaesitettiin viisi uutta teosta, ja vielä vuonna 2008 ensiesityksensä saivat säveltäjän kymmenes ja yhdestoista jousikvartetto.
____________________

Pehr Henrik Nordgren - yksi säveltaiteemme omintakeisin ääni

Nordgren opiskeli musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa ja suoritti fil.kand.-tutkinnon 1967. Hän kirjoitti pro gradu –tutkielmansa Dmitri Š̌ostakovitš̌in teosten orkestroinnista – Š̌ostakovitš̌ pysyi hänelle koko elämänsä ajan kaikkien tärkeimpänä henkisenä säveltäjäesikuvana, vaikka hänen tuotannossaan tyylillisiä yhtymäkohtia Š̌ostakovitš̌in sävelkieleen ei juuri löydykään.

Sävellystä Nordgren opiskeli 1965-69 yksityisesti Joonas Kokkosen johdolla, ja vuosina 1970-73 hän jatkoi sävellyksen ja japanilaisen perinteisen musiikin opiskelua Tokion Taiteiden ja Musiikin yliopistossa. Palattuaan Suomeen hän siirtyi asumaan Kaustiselle, jossa hän työskenteli vapaana säveltäjänä aina kuolemaansa saakka. Vuonna 1978 hän perusti Kaustiselle talvifestivaalin, kamarimusiikkiviikon, jonka taiteellisena johtajana hän toimi vuoteen 2003 saakka.

Nordgrenin tuotanto on hyvin laaja ja monipolvinen; hän lukeutuu kaikkein merkittävimpiin ja persoonallisimpiin suomalaisiin nykysäveltäjiin. Läpimurtoteoksessaan Euphonie II (1967) hän käyttää ”melodis-polyfonista klustertekniikkaa” – samanaikaiset melodialinjat kasautuvat teoksessa tiheiksi sointikentiksi.

Pelkkä musiikillinen modernismi ei riittänyt Nordgrenille, ja ratkaisevan tärkeäksi hänen kehitykselleen muodostui perehtyminen pohjalaiseen, inkeriläiseen ja japanilaiseen kansanmusiikkiin. Kamariorkesteriteoksessa Neljä kuolemankuvaa (1968) hän luo sointikenttiä kansanmelodioista. Hän rikastuttaa musiikkinsa sointia vanhoin suomalaisin kansansoittimin konsertossa klarinetille, kansansoittimille ja pienelle orkesterille (1970).

Nordgrenin nuoruudentuotannon suuri huipentuma on tunnin kestoinen oratorio Agnus Dei (1970-71), jonka tekstikollaasi sisältää mm. Suomen luonnonsuojeluliiton kantaaottavan pamfletin, mistä syystä teosta nimitettiin kantaesityksen yhteydessä saasteoratorioksi.

Japanin oleskelun vaikutteet näkyvät taas tärkeässä pianosarjassa Korvaton Hoichi (1972), kahdessa kvartetossa perinteisille japanilaisille soittimille (1974, 1978), ja länsimaisten ja japanilaisten sointien upeana yhteensulautumana on Autumnal Concerto neljälle japanilaiselle soittimelle ja orkesterille (1974).

Muutto Kaustiselle suomalaisen pelimannimusiikin ytimeen merikitsi samalla ainutlaatuisen hedelmälliseksi osoittautuneen yhteistyön alkua Juha Kankaan johtaman kokkolalaisen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa. Kankaaseen Nordgren oli tutustunut jo 1960-luvun lopulla, ja Kangas on toiminut Nordgrenin musiikin keskeisenä esilletuojana, hän on johtanut kaikkiaan 38 eri Nordgrenin teosta 370 eri konsertissa.

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille Nordgren ehti kirjoittaa 22 sävellystä, orkesterin jäsenistä koostuvalle Kokkola-kvartetille jousikvartetot 5-8, ja Kokkolan orkesterille kaksi sävellystä. Jotkut jousiorkesteriteoksista, kuten Nordgrenin soitetuin teos Pelimannimuotokuvia (1976), Sinfonia jousille (1978) ja TRANSE-CHORAL (1985) ovat saaneet jo klassisen aseman suomalaisessa jousiorkesterikirjallisuudessa. Nordgrenia voi epäilyksettä pitää kaikkein merkittävimpänä suomalaisena jousiorkesterisäveltäjänä.

Konserttosäveltäjänä Nordgren on ollut Suomen tuotteliain. Yhdessäkään 31 konsertostaan hän eri pyri ulkokohtaiseen soittimelliseen virtuoosisuuteen, vaan soolosoitinten kautta hän ilmaisee ennen muuta sisimpiä tuntojaan. Nordgrenin viimeiseksi konsertoksi jäi viime vuoden lopulla valmistunut urkukonsertto, joka saa postuumin kantaesityksensä ensi tammikuussa Kokkolassa.

Vaikka vokaalimusiikki ei ole Nordgrenin tuotannossa pääosassa, juuri näiden teosten joukkoon kuuluvat jotkut hänen tärkeimmistä ja suurisuuntaisimmista sävellyksistään. Oratoriomainen Taivaanvalot vokaalisolisteille, lapsi- ja sekakuorolle, kansansoittimille ja pienelle orkesterille (1984) on aivan ainutlaatuinen sävellys suomalaisessa musiikissa. Teos pohjautuu inkeriläisiin päivänpäästö-runoihin, ja ikivanhojen kansansoitinten käyttö antaa sävellykselle aivan erikoislaatuisen soinnin. Merkittävä teos on myös Nils-Aslak Valkeapään saamenkielisiin runoihin sävelletty Beaivi, áhcázan (Aurinko, isäseni) solisteille kuorolle ja orkesterille (1987-89), joka voidaan tulkita yleisesti kaikkien pienten uhanalaisten kielien ja alistettujen kansanryhmien puolustukseksi.

Tukholmassa kantaesitetty kamariooppera Den svarte munken (1981/2005) perustuu Anton Tšehovin novelliin, ja aiheeltaan edelleenkin mitä ajankohtaisin televisio-ooppera Alex (1982-83) käsittelee kaupunkiterrorismia.

Nordgrenin teossarjan keskeisiä runkoja ovat lisäksi hänen kahdeksan sinfoniaansa (1974-2006) ja yksitoista jousikvartettoaan. Hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa, 11. jousikvartetto op. 144 (2008) sai kantaesityksensä Kuhmossa heinäkuussa. Teos on luonteeltaan kuin testamentti – ihminen perimmäisten, viimeisten kysymysten äärellä.

Pehr Henrik Nordgrenin teoksissa vallitsevana ilmeenä on usein ahdistus, tuska, syyllisyys ja uhma. Erityisesti myöhemmässä tuotannossa on monesti myös meditoivaa, sisäistä hiljaista tilintekoa. Tunnusmerkillisiä hänen koko tuotannolleen voisivat olla otsikot Lamentation ja Defiance kuusiosaisesta 3. sinfoniasta (1993). Samalla hän etsii ulospääsyä elämän tragiikasta - Nordgrenin sävellyksiin sisältyy aina toivoa. Yksi suomalaisen musiikin hienoimmista kirkastumisen hetkistä sisältyy TRANSE-CHORAL –sävellyksen loppuun, jossa valovoimainen duurisointu murtuu lopulta esiin ahdistuksen voittaen, elämän ”lian” puhdistaen. Ja myös viimeiseksi jääneessä 8. sinfoniassa (2006) kehitys johtaa pimeydestä valoon; keskeisenä ideana on alkua vallitsevan mollin vaihtuminen lopussa duuriin.

Nordgrenin musiikki on poikkeuksellisen kommunikoivaa, kuulijoille paljon antavaa ja parhaimmillaan vaikutukseltaan puhdistavaa. Hänen mukanaan poistui luovasta säveltaiteestamme yksi sen omintakeisimmista ja tärkeimmistä äänistä.

Kalevi Aho



 

Takaisin