Mikko Franck nimitettiin oopperan taiteelliseksi johtajaksi Suomen Kansallisoopperaan

Publicerad 18.12.2007

Suomen Kansallisoopperan säätiön hallitus on nimittänyt oopperan taiteelliseksi johtajaksi ja ylikapellimestariksi Mikko Franckin. Hallitus päätti nimityksestä kokouksessaan tänään, tiistaina 18.12.

Franck aloittaa oopperan taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina 1.1.2008. Hänen määräaikainen sopimuksensa on voimassa 31.7.2011 asti, ja siihen sisältyy optio kahden vuoden jatkosta. Mikko Franck on toiminut Kansallisoopperan ylikapellimestarina syksystä 2006 alkaen. Viime kesään asti hän oli myös Belgian kansallisorkesterin musiikillinen johtaja ja ylikapellimestari.

Kansallisoopperan hallituksen nimitysvaliokunta esitti Mikko Franckia tehtävään marraskuussa. Ennen päätöstä hallitus kuuli Oopperan henkilöstöryhmiä, jotka kannattivat Franckin valintaa yksimielisesti.

Oopperan taiteellinen johtaja vastaa oopperan ohjelmiston ja konserttitoiminnan taiteellisesta suunnittelusta, johtaa ja kehittää taiteellista toimintaa sekä ylläpitää ja kehittää oopperan taiteellista tasoa. Hänellä on vastuu oopperatuotannon sisällöllisestä ja taiteellisesta linjasta ja hän toimii pääjohtaja Päivi Kärkkäisen alaisuudessa. Pääjohtajan alaisuudessa toimii myös Kansallisbaletin taiteellinen johtaja.

 

Tillbaka