II Kansainvälinen Uuno Klami -sävellyskilpailu

Publicerad 18.1.2008

TIEDOTE

II KANSAINVÄLINEN UUNO KLAMI -SÄVELLYSKILPAILU KYMENLAAKSOSSA 2008-2009

Kymenlaaksossa järjestetään vuosina 2008 ja 2009 II Kansainvälinen Uuno Klami -sävellyskilpailu. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerra vuosina 2003-2004 ja se onnistui yli odotusten sekä siihen saapuneiden sävellysten että tapahtumajärjestelyjen osalta. Ensimmäisen kilpailun tavoin myös II Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun keskeisenä tavoitteena on löytää uutta ja korkeatasoista ohjelmistoa sinfonietta-tyyppisille orkestereille. Kilpailuun voivat ottaa osaa kaikki Euroopan Unionin jäsenmaiden, Pohjoismaiden sekä seuraavien maiden kansalaiset: Venäjä, Valko-Venäjä, Ukraina, Sveitsi ja Liechtenstein. Kilpailussa ei ole osallistumisikärajaa.

Kilpailuteosten tulee olla ennen julkaisemattomia ja esittämättömiä, kestoltaan 15-30 minuuttia. Sävellykset on postitettava kilpailukansliaan viimeistään 1.12.2008. Tuomaristo valitsee talvella 2009 kailpailukansliaan saapuneista sävellyksistä vähintään kolme, mutta enintään viisi teosta esitettäväksi kilpailun finaalivaiheessa. Kilpailu huipentuu Uuno Klamin synnyinmaakunnassa Kymenlaaksossa säveltäjän syntymäpäivän tietämillä järjestettäviin sävellyskilpailun finaalikonsertteihin, jotka järjestetään 18.9.2009 Kouvolassa ja 19.9.2009 Kotkassa (kilpailun tulosten julkistaminen ja palkintojen jako). Finalistit kutsutaan finaalikonserttien harjoituksiin ja teosten kantaesityskonsertteihin. Tuomaristo tekee lopullisen päätöksensä harjoitukset ja finaalikonsertit kuultuaan. Konserttien orkesterina toimii Kymi Sinfonietta ja niiden lipunmyynti aloitetaan tammikuussa 2009.

Pohjoismaista sävellystaitoa tuomaristossa edustaa suomalaissäveltäjien Kalevi Ahon ja Magnus Lindbergin ohella ruotsalaissäveltäjä Anders Eliasson. Tuomariston kapellimestarijäsenenä toimii Kymi Sinfonietta taiteellinen johtaja Yasuo Shinozaki (Japani/Iso-Britannia). Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot: 1. palkinto 11 000 euroa, 2. palkinto 9 000 euroa ja 3. palkinto 7 000 euroa. Tuomaristo voi halutessaan jakaa palkinnot toisinkin.

I Kansainväliseen Uuno Klami -sävellyskilpailuun osallistui 117 sävellystä 23 maasta. Nyt järjestettävän kilpailun valmistelutoimista vastaa Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun kannatusyhdistys ry, johon kuuluvat Kymi Sinfoniettan ohella Kotkan ja Kouvolan kaupungit. Hankkeen päärahoittajina toimivat em. kaupunkien ohella Kymenlaakson Liitto ja Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto sekä logistiikka-alan toimijat Innorail Kouvola sekä Kotkan Satama Oy. Kannatusyhdistys vastasi myös vuosina 2006-2007 toteutetun Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailun järjestämisestä Kymenlaaksossa.

Lisätietoja ja sääntöesitteitä: toiminnanjohtaja Reetaliina Marin, puh. 050 324 0058,
fax: (05) 234 4708, e-mail: reetaliina.marin[at]kymisinfonietta.fi. Kilpailun internetsivusto löytyy osoitteesta: www.klamicompetition.fi (avataan pian kokonaisuudessaan).

 

Tillbaka